Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Hallituksen sote-esitys eteni eduskuntaan, käsittely alkaa ensi maanantaina

Lakipaketin on määrä olla eduskunnassa lähetekeskustelussa ensi viikon maanantaina 14. joulukuuta. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Sanna Nikula / STT

Hallitus sai yhden kautensa päätavoitteista pöydältään eteenpäin, kun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta koskeva lakipaketti siirtyi eduskunnan käsiin. Eduskunta aloittaa sote-uudistuksen parissa puurtamisen maanantaina lähetekeskustelulla.

– On ilo todeta, että tämä iso kokonaisuus siirtyy nyt eduskunnan viisaille hartioille, muotoili perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) tiedotustilaisuudessa.

Massiivista sote-esitystä on valmistelun varrella tarkennettu, ja se voi vielä muuttua myös eduskunnan valiokuntien käsittelyssä.

Kiuru painotti hallituksen pysyneen tarkalleen siinä aikataulussa, jonka se itselleen oli asettanut.

– Tämä on nyt rakennettu niin, että kotiläksyt on luettu. Olemme tehneet sen, mitä perustuslakivaliokunta uudistukselta edellytti.

Hän arvioi, että eduskunnassa käsittely alkaa toden teolla helmikuussa, jolloin asiantuntijoille jää aikaa perehtyä noin 1 600-sivuiseen esitykseen ennen valiokuntakuulemisia.

Tavoitteena on, että hyvinvointialueet perustettaisiin mahdollisimman pian lakien hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen.

Lait tulisivat voimaan porrastetusti, osa heinäkuun alussa 2021 ja viimeiset tammikuun alussa 2023, jolloin uudet alueet aloittaisivat ja ottaisivat vastuun kunnilta sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä pelastustoimesta.

Aluevaalit on tarkoitus pitää alkuvuodesta 2022.

Maakuntaveroa ei tällä kaudella

Sote-ministeriryhmään kuuluva puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) huomautti tiedotustilaisuudessa, että jatkotyötä uudistuksessa riittää koko tulevalle vuosikymmenelle.

– Tietojärjestelmät, kiinteistöt ja palkkaukset vaativat työtä ja kertaluonteisia kustannuksia, Kaikkonen sanoi.

Esityksessä lähdetään siitä, että kun kaikki muutoskustannukset huomioidaan, uudistus heikentää talouden tasapainoa 2020-luvulla, mutta sen jälkeen kustannusten pitäisi kääntyä laskuun.

Maakuntaveron mahdollisuutta selvittänyt komitea on saamassa Kaikkosen mukaan työnsä valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

– Oleellista on, että kokonaisveroastetta se ei saa nostaa. Jos maakuntavero tulee, muualta pitää keventää tai kompensoida. Maakuntavero ei saa tarkoittaa eikä tarkoita veronkiristyksiä tavalliselle palkansaajalle, yrittäjälle tai eläkeläiselle, sanoi Kaikkonen.

Kiurun mukaan verotusratkaisua ei kuitenkaan pystytä rakentamaan tällä hallituskaudella yhtä aikaa sote-uudistuksen kanssa.

Repaleisesta kentästä yksi iso

Uudistuksen jälkeen sote-palveluista ja pelastustoimesta vastaisivat 21 uutta hyvinvointialuetta sekä Helsingin kaupunki.

– Ajatuksena on ollut, että kootaan nykyinen repaleinen kenttä yhdeksi isoksi hartiatasoksi, Kiuru luonnehti.

Alueiden toiminta rahoitettaisiin pääosin valtion rahoituksella. Hallituksen tavoite on tulevaisuudessa hillitä sote-kustannuksia noin puolella miljardilla eurolla.

– Näillä näkymin näyttää, että se jää siitä hieman alemmas, mutta tätä olemme tavoittelemassa pitkällä aikavälillä, ei muutamien tulevien vuosien aikana, sanoi kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa kustannuksia hillitään muun muassa siten, että vaikka palvelutarve kasvaa, siitä otettaisiin huomioon 80 prosenttia.

– Toisaalta joka vuosi eduskunta tekee päätökset valtionosuuksista samalla tavalla kuin kunnille tällä hetkellä, mitkä ovat sitten niiden hyvinvointialueiden rahoitukset.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka