Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

CNN: Trumpin asianajaja Giuliani on joutunut sairaalaan koronatartuntansa vuoksi – Giuliani esiintyi Fox Newsin haastattelussa vain muutama tunti ennen tartuntailmoitusta

Rudy Giuliani on nähty julkisuudessa usein ilman maskia. Kuva on keskiviikolta. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Yhdysvaltain väistyvän presidentin Donald Trumpin henkilökohtainen asianajaja ja New Yorkin ex-pormestari Rudy Giuliani on joutunut sairaalahoitoon koronatartuntansa vuoksi, kertoo uutiskanava CNN lähteisiinsä viitaten.

CNN:n mukaan lakimies on otettu sunnuntaina hoitoon maan pääkaupungissa Washingtonissa sijaitsevaan Georgetownin yliopistolliseen sairaalaan.

Uutiskanavan mukaan Giulianin terveydentilasta ei ole annettu enempää tietoja. Lisäksi on epäselvää, milloin tämä on saanut positiivisen testituloksen.

Giulianin sairaalaan joutumisesta ovat kertoneet myös muun muassa New York Times -lehti ja uutiskanava ABC News .

Trump kertoi Giulianin tartunnasta Suomen aikaa sunnuntai-iltana Twitteri ssä . Tviitissään Trump ei kuitenkaan puhunut koronaviruksesta vaan käytti rasistiseksi miellettyä termiä "Kiina-virus", jota hän on viljellyt taajaan kuluvan vuoden aikana pitämissään puheissa.

Giuliani esiintynyt toistuvasti ilman maskia

Ennen tartunnan julkistamista Giuliani oli kiertänyt ympäri maata Trumpin yrittäessä kääntää marraskuun alussa järjestettyjen presidentinvaalien tulosta mieleisekseen. Reissujensa yhteydessä Giuliani on esiintynyt toistuvasti ilman kasvomaskia.

Viime keskiviikkona Giuliani esiintyi uutistoimisto AFP:n mukaan maskitta Michiganin osavaltion pääkaupungissa Lansingissa kuulemisessa, joka kesti yli neljä tuntia. Torstaina hän puolestaan esiintyi ilman kasvomaskia CNN:n esittämässä videokuvassa ja keskusteli Georgian Atlantassa sisätiloissa kuvatussa videossa useiden ihmisten kanssa kasvotusten.

Vain muutamaa tuntia ennen kuin Trump ilmoitti Giulianin sairastumisesta, oli tämä haastateltavana Fox Newsin suorassa lähetyksessä. Hänestä ei ollut havaittavissa merkkejä sairaudesta. Foxin mukaan lakimies antoi haastatteluun etänä alle viisi tuntia ennen Trumpin tviittiä.

Trumpin kampanja on Giulianin johdolla tehtaillut valtavan määrän kanteita etenkin vaa'ankieliosavaltioiden oikeusistuimiin. Kanteet ovat olleet tuloksettomia.

Trump luonnehti sunnuntaisessa tviitissään Giuliania ylivoimaisesti parhaaksi New Yorkin pormestariksi. Lisäksi Trump sanoi Giulianin työskennelleen "väsymättä paljastaakseen korruptoituneimmat vaalit Yhdysvaltain historiassa."

Väistyvä presidentti ei ole suostunut myöntämään vaalitappiotaan, vaan on sen sijaan julistanut useaan otteeseen virheellisesti voittaneensa vaalit sekä levittänyt perättömiä väitteitä vaalivilpistä.

Viranomaiset taistelevat koronamyyttejä vastaan

Pandemian vakavuutta vähätellyt ja useaan otteeseen kasvomaskeja käyttäneitä ihmisiä pilkannut Trump järjesti lauantaina ensimmäisen suuren poliittisen kokoontumisensa sitten marraskuun vaalien.

Trump esiintyi Georgiassa järjestetyssä tilaisuudessa tuhansien kannattajiensa edessä. Väkijoukko oli pakkautunut varsin ahtaalle, eikä valtaosa käyttänyt kasvomaskeja tilaisuuden aikana.

Valkoisen talon virustorjuntaryhmän johtaja Deborah Birx ilmaisi sunnuntaina turhautumistaan Yhdysvalloissa vallalla olevaan kasvomaskivastaisuuteen uutiskanava NBC Newsin haastattelussa.

Maskiin sonnustautuneena haastattelun antanut Birx painotti terveysviranomaisten edelleen taistelevan koronamyyttejä vastaan Yhdysvalloissa.

Birx kertoi kuulleensa paikallisyhteisöjen edustajien esittävän väitteitä muun muassa siitä, että kasvomaskit eivät toimisi eivätkä tilaisuudet johtaisi tartuntoihin. Joidenkin mukaan yhteiskunnan tulisi tavoitella laumasuojaa.

Hänen mukaansa viranomaiset joutuvat jatkuvasti kertomaan näiden olevan todistetusti virheellisiä väitteitä.

Tehohoitoa vaativien määrä nousi yli 20 000:n

Yhdysvalloissa on varmistettu määrällisesti eniten koronatartuntoja ja koronaan liittyviä kuolemia koko maailmassa. Tartuntoja maassa on varmistettu yli 14,7 miljoonaa ja koronakuolemiakin jo yli 282 000, selviää Johns Hopkins -yliopiston seurannasta .

AFP:n mukaan uusien tartuntojen määrät ovat olleet jo useana peräkkäisenä päivänä ennätyskorkeita. Lauantaina uusia tartuntoja ilmoitettiin uutistoimiston mukaan lähes 230 000. AFP kertoo perustavansa tietonsa Johns Hopkinsin seurantaan.

Worldometer-tilastosivuston mukaan Yhdysvalloissa on miljoonaa asukasta kohden varmistettu yhteensä yli 45 600 tartuntaa ja kirjattu 871 koronakuolemaa. Suomessa vastaavat suhde luvut ovat vähän alle 5 000 ja 75.

Covid Tracking Projectin seurannan mukaan Yhdysvalloissa oli sunnuntaina yli 101 000 sairaalahoitoa vaativaa koronapotilasta. Tehohoitoa vaativien määrä nousi sunnuntaina ensimmäistä kertaa yli 20 000:n koko koronapandemian aikana.

Hengityskoneessa oli sekä lauantaina että sunnuntaina yli 7 000 koronasairasta.

Trumpin leirissä ollut kymmeniä tartuntoja

Trumpin sisäpiirissä on ollut syksyn aikana useita koronatartuntoja, joista ainakin osa on yhdistetty Valkoisen talon järjestämiin tilaisuuksiin, joissa osallistujat ovat istuneet vieri vieressä ja viitanneet kintaalla maskisuosituksille.

Presidentti sai itsekin koronadiagnoosin syksyn aikana. Tartunnan saivat myös hänen vaimonsa Melania Trump sekä pariskunnan poika Barron. Myös Trumpin vanhimmalla pojalla Donald Trump Juniorilla on uutisoitu olleen tartunta. Lisäksi tartuntoja oli muun muassa useilla republikaanisenaattoreilla, Trumpin neuvonantajilla sekä tämän kampanjapäälliköllä.

Rudy Giulianin poika Andrew Giuliani sai niin ikään positiivisen testituloksen marraskuun lopulla.

AFP:n mukaan aikoinaan Valkoisessa talossa neuvonantajana toiminut David Gergen painotti CNN:lle, että siinä, missä kymmenet ihmiset Trumpin ympäriltä ovat saaneet koronatartunnan, on maan seuraavan presidentin Joe Bidenin leiristä tartunnan saanut vain yksi tai kaksi ihmistä.

Yhteensä neljän presidentin kautena Valkoisessa talossa toiminut Gergen on ollut osana muun muassa Ronald Reaganin ja Bill Clintonin hallintoja. Nykyisellään hän on CNN:n poliittinen kommentaattori.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka