Hallituspuolueiden puheenjohtajaviisikko toivottaa yhteisellä videolla hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) aloittaa videotervehdyksen, jonka tärkein sanoma on, että tulemme selviämään koronakriisistä koska pidämme toisistamme huolta.
– Itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna poikkeuksellisissa olosuhteissa. Koronakriisi päättyy lopulta, vaikka matka sinne voikin nyt tuntua pitkältä. Me suomalaiset selviämme yhdessä tästäkin, koska otamme toiset ihmiset huomioon, Marin sanoo videolla.
– Olemme vastuullisia ja sisukkaita, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) jatkaa.
– Pärjäämme missä vain ja milloin vain, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) lisää.
Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) viesti kuuluu:
– Huolehdimme yhdessä siitä, että kaikki pysyvät mukana.
Ministereistä ainoana oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) lähettää terveisensä myös ruotsiksi.
– Välitämme toisistamme. Vi tar hand om varandra. Hyvää itsenäisyyspäivää! Glad självständighetsdag! hän sanoo videon päätteeksi.