Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Koronavuoden joulubudjetti pienenee monella suomalaisella – lahjaostoksia tehdään entistä enemmän verkossa

Yli tuhannesta vastaajasta 69 prosenttia sanoi käyttävänsä jouluun yhtä paljon kuin ennen, mutta 18 prosenttia ennakoi pienentävänsä joulubudjettiaan vähintään jonkin verran. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

STT

Noin joka kuudes suomalainen aikoo tänä vuonna pienentää joulunviettoon käyttämäänsä rahasummaa, ilmenee LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä. Yli tuhannesta vastaajasta 69 prosenttia sanoi käyttävänsä jouluun yhtä paljon kuin ennen, mutta 18 prosenttia ennakoi pienentävänsä joulubudjettiaan vähintään jonkin verran. Vain kolme prosenttia arveli käyttävänsä jouluun aiempaa enemmän.

Koronan vaikutukset kulutukseen näyttävät kuitenkin lieventyneen kesän jälkeen.

– Normalisoitumisen merkkejä on ilmassa. 18 prosenttia sanookin pienentävänsä joulubudjettiaan, mutta kesälomalla 31 prosenttia kotitalouksista sanoi käyttäneensä rahaa normaalia vähemmän. Lomautukset ovat helpottaneet ja säästäminen on nostanut monien tilisaldoja, joten joulun viettoon on keskimäärin aika hyvät eväät, sanoi LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro tiedotteessa.

Keskimäärin kyselyn vastanneet arvioivat käyttävänsä jouluun noin 470 euroa. Vuosi sitten summa oli noin 460 euroa. Lapsettomien joulubudjetti on keskimäärin 410 euroa ja lapsiperheiden 640 euroa.

Kyselyssä näkyy, että koronavuosi on kohdellut eri kotitalouksia eri tavoin. Useampi kuin joka kuudes sanoo pienentävänsä joulunviettoon käyttämäänsä rahamäärää, keskimäärin yli 260 eurolla.

Joululahjoja aiotaan tänä vuonna ostaa enemmän verkosta. Verkkokauppaa aikoo tänä vuonna käyttää 42 prosenttia, kun osuus viime vuonna oli 34 prosenttia. Verkkokauppa nousee yhtä monien käyttämäksi ostospaikaksi kuin supermarketit.

Kyselyn toteutti Kantar TNS syyskuun ja lokakuun vaihteessa. Kyselyn virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka