Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lakialoite eturauhasyöpäseulonnoista sai laajan kannatuksen eduskunnassa

Eduskuntatalon portailla oli torstaina 900 hautakynttilää. Tapahtuman järjestäjien mukaan kynttilät symboloivat eturauhassyöpään vuosittain kuolevia miehiä. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Kansanedustaja Sari Tanuksen (kd.) eturauhassyöpäseulontoja koskeva lakialoite sai laajan kannatuksen osakseen eduskunnassa torstaina, jolloin vietettiin myös kansainvälistä miestenpäivää.

Tanus ehdottaa lakialoitteessaan, että eturauhassyöpäseulontojen järjestäminen lisätään viralliseen, kansalliseen seulontaohjelmaan. Peräti 141 kansanedustajaa allekirjoitti lakialoitteen.

Tanuksen lakialoite sai laajasti kiitosta osakseen sekä hallitus- että oppositiopuolueista eduskunnan täysistunnossa käydyssä lähetekeskustelussa.

Tanus muistutti puheenvuorossaan, että eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä. Siihen sairastuu Suomessa vuosittain yli 5 000 miestä ja kuolee joka vuosi yli 900 miestä.

Tanuksen mukaan eturauhassyövän esiintyvyys on kasvanut voimakkaasti vuosikymmenien kuluessa. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli yli 55 000 eturauhassyöpää sairastavaa potilasta. Määrä on kolminkertaistunut vuodesta 2000.

– Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan vuonna 2025 eturauhassyöpään sairastuu Suomessa jo 7 000 miestä vuodessa, Tanus sanoi.

Tanuksen mukaan eturauhassyöpäseulontojen lisääminen kansalliseen seulontaohjelmaan on myös tasa-arvokysymys.

– Suomessa naisilla on säännöllisesti tehtävä kohdunkaulan syövän seulonta ollut jo yli 50 vuotta ja kattava rintasyövän seulonta, mammografia, yli 30 vuotta. Rintasyöpään sairastuu vuosittain lähes saman verran naisia kuin miehiä sairastuu eturauhassyöpään, Tanus muistutti.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka