Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Veiko Öunpuu sai Birnin ja Korpelan myyttiseen lännenelokuvaan Lapissa

Virolainen elokuvaohjaaja Veiko Öunpuu Tallinnassa Virossa 4. marraskuuta 2020. RAUL MEE / LEHTIKUVA

Kalle Kinnunen / STT

Viimeiset on lännenelokuva, joka vain sattuu sijoittumaan tämän ajan Lappiin. Erämaan keskellä on kaivos ja miehinen yhteisö, jota pitävät yllä omat säännöt sekä tieto, että täällä ovat työpaikat.

Kaivoksen omistaja vaarantaa ahneudellaan työntekijöiden turvallisuuden. Baarin myyjän, kaivoksen omistajan ja nuoren työntekijän välille kehkeytyy kolmiodraama. Heitä näyttelevät Laura Birn, Tommi Korpela ja Pääru Oja.

Kaivoksen tapahtumien rinnalla on kamppailu maasta. Sulevi Peltolan ja Samuli Edelmannin näyttelemät, kotipaikkaansa puolustavat miehet ovat ilmiselviä intiaaneja, tietenkin popkulttuurin suotimen läpi esitettyinä.

– Cowboyt ja intiaanit: siinä on lännenleffan makua, myöntää elokuvan ohjaaja Veiko Öunpuu.

– Tunsin oloni kotoisaksi Lapissa. Rakastuin paikkaan. Se muistutti kotiseutua, Saarenmaata. Vaikka elokuva on suomenkielinen, kuvattu Suomen ja Norjan Lapissa ja pääosien esittäjät ovat suomalaisia, sen päätuotantoyhtiö on virolainen. Viimeiset on valittu Viron edustajaksi parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-kisassa.

Sävyiltään elokuva on vuoroin vakava ja lakonisen koominen. Siinä on karkeutta ja romantiikkaa, jotka liittyvät westernien ydinkuvaan: pienet ihmiset kamppailevat suuressa maisemassa.

– Elokuva on unelmointia, Öunpuu summaa.

– Lapin loputtomassa maisemassa ymmärtää olevansa äärettömyyden keskellä.

Markkinauskonto alistaa taiteilijaa

Öunpuu on Viron tunnetuimpia elokuvantekijöitä, ja monet hänen elokuvistaan ovat saaneet ensi-iltansa suurimmilla festivaaleilla, kuten Sundancessa ja Venetsiasssa. Viimeiset tuo mieleen Aki Kaurismäen ja toisen Öunpuun suosikin, Jim Jarmuschin tyylin.

Se on taide-elokuvaa, jos niin halutaan määritellä. Ohjaaja itse ei halua.

– Taide-elokuvahan on tylsää. Se on narsismia. Haluan tehdä intensiivisen elokuvan, joka katsoo maailmaa ja ymmärtää sitä. Miksei sellainen voisi olla myös kaupallista?

Hän kertoo pohtineensa elokuvantekijän asemaa. Öunpuun yleisö on kansainvälinen, mutta silti aika pieni.

– Huomaan itsekin kysyväni, miksi minun pitää saada tehdä elokuva, jota aika harva menee katsomaan.

– Miksi idea, että markkinoiden pitää hyväksyä tekemäsi jutut, on kasvanut niin suureksi? Mutta se on tämän päivän uskonto. Ei kai sitä voi mennä kiistämään.

Improvisointi kuljettaa

Tuntuu hämmentävältä nähdä näin omintakeinen ja rohkeasti viipyilevä, mutta silti suomenkielinen teos.

– Toivoisin ihmisten ajattelevan, että kummallisempikin elokuva voi olla kiinnostavaa.

– Röyhkeää tämä on sanoa, mutta suomalaisesta elokuvasta usein puuttuu elämä. Ymmärrän ongelman. Tehdään varman päälle, siis tiukalla aikataululla, anarkismia ja kaaosta välttäen.

Taiteessa taas tulisi olla vapautta ja tilaa antaa näyttelijöiden improvisoida. Öunpuun mukaan vain aika tuo näyttelijöille mahdollisuuden löytää roolin ydin.

– Vaikka olisi mitä mestareita työssä, teennäisyys voi jäädä. Tommi ja Laura improvisoivat upeasti ja saivat muutkin samaan moodiin.

Erityisesti Öunpuu kehuu sivuroolin Jarkko Lahtea. Ohjaajan oma suosikki suomalaisista nykyelokuvista onkin Juho Kuosmasen Hymyilevä mies. Siinä Lahti näytteli pääosaa, nyrkkeilijä Olli Mäkeä.

– Elokuvantekijän pitää olla maailman ulkopuolella ja luoda jotain, mikä rikastaa maailmaa. Ei elokuva onnistu, jos sen tekijät ovat liikaa kiinni siinä, mitä muut tekevät ja mitä häneltä odotetaan.

Suomen kieli sujuu

Veiko Öunpuulla on vahvat yhteydet Suomeen. Jo hänen toisessa elokuvassaan Pyhän Tonin kiusaus (2009) oli mukana suomalainen tuottaja. Viimeisten tarinan taas keksi hänen suomalainen ystävänsä Eero Tammi.

Elokuvaideasta ensi-iltaan meni kuitenkin kymmenisen vuotta. Viimeisiä kehiteltiin ensin Suomessa. Suomen elokuvasäätiöllä ja Ylellä oli vuorotellen myötämielisiä ja hankkeen rahoittamiseen kielteisesti suhtautuneita päättäjiä.

– Lopulta Viron säätiöstä kysyttiin, haluatko tehdä sen Lappi-elokuvasi, Öunpuu kertoo.

Suomea sujuvasti puhuva Öunpuu on syntynyt vuonna 1974. Arvostettu teatterinäyttelijä Pääru Oja ei puolestaan puhunut suomea lainkaan. Hän on syntynyt vuonna 1989.

– Pääru opiskeli suomea roolia varten, Öunpuu kertoo.

– Se tuntuu aina kummalliselta. Eikö tuo osaa suomea? Mutta sehän johtuu siitä, että hän on liian nuori katsoakseen Suomen kanavia 1980-luvulla.

Öunpuu kuvailee suomen kielen tulleen hänen omalla sukupolvelleen tutuksi neuvostovallan aikaan nimenomaan televisiosta, jota Suomenlahden eteläpuolella katsottiin salaa.

– Koska Pääru näyttelee suomalaista, päätimme laittaa hänen takkinsa hihaan Suomen lipun, jotta asia tulee selväksi, Öunpuu sanoo nauraen.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka