Hoivayhtiö Esperi Caren toimitusjohtajan paikalta viime vuonna lähtenyt Marja Aarnio-Isohanni sai verotettavaa ansiotuloa viime vuonna yhteensä lähes 808 000 euron edestä. Verotettavaa pääomatuloa hänelle ei kertynyt.
Hän ylsi tällä hetkellä STT:n läpikäymien suurimpien hoivayhtiöiden tulokärkeen.
Aarnio-Isohanni erosi yhtiön toimitusjohtajan paikalta sen jälkeen, kun Esperi Caren Kristiinankaupungissa sijaitsevassa hoivakodissa ilmeni vakavia puutteita. Hän kertoi tuolloin, että henkilöstöasiat ovat jääneet liian vähälle huomiolle kasvun tavoittelun rinnalla.
Kohun jälkeen Esperi Care kertoi panostavansa kasvun sijasta enemmän laatuun palkkaamalla esimerkiksi lisää työntekijöitä.
Aarnio-Isohannin tilalle palkattu uusi toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi tienasi viime vuonna ansio- ja pääomatuloja lähes 220 000 euron edestä. Esperi Caren hallituksen puheenjohtajan paikalta uusien omistusjärjestelyiden myötä lähteneelle Harri-Pekka Kaukoselle kertyi verotettavia ansio- ja pääomatuloja reilun 477 000 euron edestä.
Esperi Caren talous on tänä vuonna sakannut. Se siirtyi vuoden alussa luotonantajiensa Danske Bankin, Ilmarisen ja SEB:n omistukseen.
Järjestelypäätöksen takana on yhtiön taloudellinen tilanne, joka heikentyi merkittävästi vuonna 2019.
Kasvua hakeneen Mehiläisen toimitusjohtaja tienasi 705 000 euron edestä
Hoivayhtiöiden tulokärjessä oli myös Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää. Hän tienasi viime vuonna ansio- ja pääomatuloja lähes 705 000 euroa. Mehiläisen hoivapalveluista vastaavan Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Harri Pomell ylsi reilun 282 000 euron ansio- ja pääomatuloihin.
Isot terveysyritykset ovat viime vuosina ostaneet pienempiä kilpailijoita pois markkinoilta. Myös Mehiläinen oli nappaamassa tänä vuonna itselleen terveysyritys Pihlajalinnan , mutta Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KVV) torppasi kaupan. KKV:n selvityksen mukaan kauppa vähentäisi merkittävästi kilpailua terveyspalvelujen markkinoilla.
Mehiläinen, Pihlajalinna ja Terveystalo ovat vuodesta 2014 lähtien moninkertaistaneet yhteenlasketun markkinaosuutensa. Kaikki ovat ostaneet markkinoilta pois pienempiä kilpailijoita.
Suomen liikevaihdoltaan suurimpiin kuuluvan hoivayhtiön Attendon toimitusjohtajana huhtikuusta lähtien toiminut Virpi Holmqvist sai ansiotuloja reilun 295 000 euron edestä viime vuonna. Holmqvist toimi ennen toimitusjohtajan pestiään yhtiön liiketoimintajohtajana.
Viime vuoden syksyyn asti Attendon toimitusjohtajana ollut Pertti Karjalainen tienasi ansiotuloja reilun 255 000 euron edestä.
---
Juttua on korjattu 9.59: Mehiläisen toimitusjohtajan nimi on Janne-Olli Järvenpää, ei Janne Järvenpää.