Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ministeritaival näkyy ensi kertaa nykyisen hallituksen tuloissa – Leppä jatkoi hallituksen tulokuninkaana, Marin häntäpäässä

Tuore ministeritaival nosti useiden valtakunnan johtopoliitikkojen tuloja viime vuonna.

Viime vuoden verotietojen perusteella nykyministerien keskimääräinen veronalainen tulo lähenteli 140 000 euroa. Vuotta aiemmin heidän keskiansionsa olivat noin 104 000 euroa.

Hallituksen tulokuninkaana jatkoi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.). Hänellä oli verotettavaa ansiotuloa yli 149 000 euroa ja verotettavaa pääomatuloa lähes 48 000 euroa, yhteensä noin 197 000 euroa.

Leppä pitää maatilaa Etelä-Savon Pertunmaalla vaimonsa kanssa. Tilalle kuuluu maidontuotantoa, metsänkasvatusta ja mökinvuokrausta. Lepän eduskunnalle tekemän ilmoituksen mukaan Antinmäen tilalta tuli viime vuonna yhteensä lähes 60 000 euron tulot.

Toisena hallituksen tulokärjessä tuli ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), jolla oli tuloja yhteensä hieman yli 172 000 euroa. Niistä ansiotuloa oli runsaat 120 000 euroa ja loput 52 000 euroa pääomatuloa.

Haavistolla oli hallituksesta eniten verotettavaa pääomatuloa viime vuonna. Vuotta aiemmin Haavistolla ei ollut lainkaan pääomatuloja. Haaviston tekemästä sidonnaisilmoituksesta ei käy suoraan ilmi, mistä hänen pääomatulonsa koostuivat.

Eniten verotettavaa ansiotuloa oli puolestaan elinkeinoministeri Mika Lintilällä (kesk.), joka oli kokonaistuloissa ministereistä kolmantena. Hänen 155 000 euron verotettavat tulonsa olivat pelkkää ansiotuloa.

Leppä oli ministerien tulokuningas myös vuotta aiemmin. Vuonna 2018 hänellä oli verotettavaa tuloa yhteensä noin 145 000 euroa.

Marin ainakin vielä tulolistan häntäpäässä

Pääosa nykyisistä ministereistä aloitti toimessaan viime vuoden kesäkuussa, joten ministerien keskimääräisissä tuloissa näkyy selvää nousua vuoteen 2018 verrattuna. Riviministerin palkkio on runsaat 125 000 euroa vuodessa, kun kansanedustajilla vastaava luku on uran pituudesta riippuen noin 79 000–89 000 euroa.

Pääministerin palkkio ylittää 160 000 euroa vuodessa, mikä ei vielä näy joulukuussa tehtävään siirtyneen Sanna Marinin (sd.) tuloissa. Marinin verotettavat tulot olivat viime vuonna 121 000 euroa, pelkkänä ansiotulona.

Sitä vastoin hänen edeltäjänsä Antti Rinteen (sd.) tulot olivat lähes 157 000 euroa, niin ikään pelkkänä ansiotulona. Nykyministerien tuloluettelossa hän yltäisi kolmanneksi.

Vuotta aiemmin Marin oli niukasti silloisen ministerijoukon pienituloisin 76 000 euron tuloilla. Tänä vuonna hän jäi tilastossa toiseksi viimeiseksi. Viimeisenä oli hallitukseen vasta joulukuussa noussut työministeri Tuula Haatainen (sd.) vajaan 118 000 euron tuloilla.

Edustuspalkkiot jopa yli 10 000 euroa

Monen ministerin tulonauhassa näkyvät päättyneet luottamustoimet.

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.) nosti yhteensä 13 000 euroa ruotsinkielisen maatalousetujärjestö SLC:n valtuuston ja Raaseporin Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.

Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) puolestaan sai Kuntaliiton hallituksen johtopaikalta lähes 12 000 euron palkkion. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ansaitsi useista luottamustehtävistä yhteensä 6 700 euroa, muun muassa Kuluttajaliiton hallituksen puheenjohtajana.

Summat käyvät ilmi ministerien eduskunnalle tekemistään sidonnaisuusilmoituksista. Kansanedustajat ovat lailla velvoitettuja antamaan eduskunnalle tiedon esimerkiksi elinkeinotoiminnasta ja yritysomistuksista.

Blomqvist, Paatero ja Kiuru luopuivat vastuutehtävistään ministereiksi noustuaan.

Leppä ja Lintilä tulokärjessä jo viime vuonna

Vaihtelua hallituksen tulojärjestykseen tuovat myös pääomatulot. Istuvista ministereistä yhteensä kahdeksalla oli viime vuonna verotettavaa pääomatuloa.

Haaviston ja Lepän jälkeen eniten pääomatuloja kuittasi mittavan arvopaperivarallisuuden kerryttänyt liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.). Hänen kuluvan vuoden kesäkuussa ilmoittamiinsa sidonnaisuuksiin kuuluu osake- ja rahasto-omistuksia yli 130 000 euron edestä. Niiden lisäksi Harakka omistaa kuusi asuntoa eri puolilla Suomea.

Tuhannen euron ylittävät pääomatulot saivat myös tämän vuoden kesäkuussa valtionvarainministerinä aloittanut Matti Vanhanen (kesk.) sekä joulukuussa työministerinä aloittanut Haatainen. Muiden ministerien pääomatulot olivat korkeintaan satasia.

Vuotta aiemmin hallituksen tulokärjessä olivat keskustan Leppä ja Lintilä, jotka nauttivat ministerinpalkkiosta jo Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa. Heillä molemmilla oli vuonna 2018 noin 145 000 euron verotettavat tulot.

Ministerin tehtävistä kuluvan vuoden aikana luopuneet Katri Kulmuni (kesk.) ja Hanna Kosonen (kesk.) olisivat olleet tämän vuoden tulolistauksessa maltillisemmassa päässä noin 120 000 euron tuloilla.

Näin istuvat ministerit tienasivat vuoden 2019 verotietojen mukaan

Tiedoissa on kerrottu ensimmäisenä ansiotulot, seuraavaksi pääomatulot ja lopuksi verotettavat tulot yhteensä.

– maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) 149 474.00 €, 47 765.99 €, 197 239.99 €

– ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) 120 534.85 €, 51 835.98 €, 172 370.83 €

– elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) 154 862.10, € 0.00 €, 154 862.10 €

– pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.) 152 706.05 €, 324.67 €, 153 030.72 €

– oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) 148 973.02 €, 213.43 €, 149 186.45 €

– valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) 144 855.87 €, 3 690.84 €, 148 546.71 €

– tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) 141 259.54 €, 0.00 €, 141 259.54 €

– perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) 140 776.50 €, 0.00 €, 140 776.50 €

– kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) 136 592.57 €, 0.00 €, 136 592.57 €

– puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) 134 239.65, € 0.00 €, 134 239.65 €

– liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) 119 111.66 €, 10 936.20 €, 130 047.86 €

– ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) 126 033.24 €, 0.00 €, 126 033.24 €

– kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) 125 830.49 €, 0.00 €, 125 830.49 €

– sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) 124 981.75 €, 0.00 €, 124 981.75 €

– sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) 123 038.64 €, 162.03 €, 123 200.67 €

– eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) 123 183.27 €, 0.00 €, 123 183.27 €

– opetusministeri Li Andersson (vas.) 121 251.74 €, 0.00 €, 121 251.74 €

– pääministeri Sanna Marin (sd.) 120 923.94 €, 0.00 €, 120 923.94 €

– työministeri Tuula Haatainen (sd.) 116 106.08 €, 1 457.41 €, 117 563.49 €