Lounais-Suomessa tapahtui sunnuntaina aamuyöllä tämän viikonlopun kolmas 17-vuotiaan kuljettajan liikenneonnettomuus, joka johti henkilövahinkoihin, Lounais-Suomen poliisi kertoo . Huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisesta epäillyn kuljettajan auto ajautui Turun Ruissalossa ulos tieltä ja osui puuhun.
Kaksi ihmistä vietiin sairaalaan lievien vammojen vuoksi.
Aiemmat onnettomuudet tapahtuivat lauantaina. Porin Laviassa tapahtui aamuyöllä kahden auton nokkakolari, ja yhdeksän autoissa ollutta 16–18-vuotiasta kuljetettiin sairaalaan. Heistä kaksi oli loukkaantunut vakavasti.
Poliisi kertoi lauantaina, että toisen auton 17-vuotiasta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillyn ylinopeuden perusteella sekä vammantuottamuksesta.
Vehmaalla puolestaan yksin autossa ollut 17-vuotias kuljettaja loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa, josta pelastuslaitos sai hälytyksen lauantaina aamuseitsemän jälkeen. Poliisi sanoi, että kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
17-vuotias voi saada ajokortin poikkeusluvalla
Komisario Marko Luotonen kommentoi STT:lle lauantaina, että poikkeusluvalla ajokortin saaneet ovat yliedustettuina poliisin haaviin jääneissä ylinopeustapauksissa.
Ajokortin voi nykyään saada Traficomin myöntämällä poikkeusluvalla jo 17-vuotiaana, jos siihen on erityinen syy. Tällaiseksi voidaan laskea esimerkiksi se, että nuoren on ilman ajokorttia hankala kulkea kouluun tai töihin pitkien välimatkojen ja huonojen joukkoliikenneyhteyksien vuoksi.
Poikkeusluvan hakeminen tuli mahdolliseksi uuden ajokorttilain myötä reilut kaksi vuotta sitten, ja sen seurauksena tuhannet nuoret ovat saaneet ajokortin alaikäisenä.