Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Wärtsilä sai nuivan vastaanoton vilkkaan tulospäivän pörssissä – yleisesti tuloskausi ylitti korona-ajan karut ennusteet

Perjantai oli vilkas tulospäivä, kun muun muassa Kone , Wärtsilä ja Nordea julkaisivat osavuosikatsauksensa, ja koronakriisin vaikutukset näkyivät tuloksissa. Analyytikon mukaan tuloskausi on kuitenkin lähtenyt käyntiin odotuksiin nähden hyvin. Helsingin pörssi päätyi 0,2 prosentin laskuun ja pistelukuun 9432.

Inderesin seniorianalyytikko Juha Kinnusen mukaan ennusteet on pääsääntöisesti pystytty ylittämään.

– Se ei kuitenkaan ole enää suuri yllätys siinä mielessä, kun ajatellaan, missä olosuhteissa ennusteet on tehty. Koronan vaikutukset yliarvioitiin silloin, kun tilanne oli päällä maalis–huhtikuussa, hän sanoo.

Vaikka tuloskaudella on selvitty odotettua pienemmillä vaurioilla, haittoja on tullut. Kinnusen mukaan on yhtiökohtaista, missä vauriot näkyvät voimakkaimmin tällä hetkellä.

Varsinkin konepajojen uudet tilaukset olivat laskussa, ja se kuvaa nykyistä markkinatilannetta.

Kone kohensi näkymiään, Wärtsilällä vaikea vuosineljännes

Kone kohensi näkymiään ja arvioi nyt, että liikevaihto laskee tänä vuonna korkeintaan neljä prosenttia verrattuna viime vuoteen. Aiempi arvio oli, että laskua voisi olla jopa kymmenen prosenttia.

Yhtiön oikaistu liikevoitto oli huhti–kesäkuussa 325 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 320 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski 0,3 prosenttia ja oli 2 532 miljoonaa euroa. Saadut tilaukset laskivat 9,4 prosenttia vertailukelpoisin valuuttakurssein.

Toimitusjohtaja Henrik Ehrnroothin mukaan tilaukset kehittyivät kuitenkin erittäin positiivisesti Kiinassa ja joissakin Euroopan maissa, vaikka ne muualla laskivatkin. Kone päätyi 2,6 prosenttia laskuun.

Wärtsilällä oli odotetusti vaikea vuosineljännes. Risteilyalukset jäivät satamiin ja toimitusjohtaja Jaakko Eskola totesi, että koronapandemian haitat sekä yhtiölle että sen asiakkaille pahenivat toisella neljänneksellä.

– Kysyntä väheni erityisen paljon risteilytoimialalla, jossa matkustusrajoitukset ja muut viruksen hillitsemistoimenpiteet ovat pitäneet useimmat matkustaja-alukset pois käytöstä viime kuukausien ajan, Eskola sanoi tulostiedotteessa.

Yhtiön tulos ennen veroja laski toisella neljänneksellä 57 prosenttia vuoden takaisesta 36 miljoonaan. Liikevaihto pysyi kuitenkin vakaana 1 220 miljoonassa eurossa lisääntyneiden laitetoimitusten ansiosta. Tilauskertymä laski 27 prosenttia.

Loppuvuoden tuloskehitystä Wärtsilä ei vielä ryhdy arvioimaan. Yhtiö perui aiemman arvionsa maaliskuussa, kun koronakriisin laajuus alkoi näkyä.

Wärtsilä päätyi 2,2 prosentin laskuun.

Nordean kulut vähenivät 8 prosenttia edellisvuodesta

Nordea varautui vaikeisiin aikoihin kasvattamalla puskuriaan 650 miljoonaan euroon tulevien luottotappioiden kattamiseksi. Liikevoitto painui huhti-kesäkuussa 306 miljoonaan euroon, laskien 66 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon.

Konsernijohtaja Frank Vang-Jensenin mukaan on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä koronakriisin pitkän aikavälin vaikutuksista yrityksille. Pankin omasta toiminnasta hän totesi, että liiketoimintamalli on osoittautunut kestäväksi ja että tehokkuutta on saatu parannettua.

– Kulut vähenivät 8 prosenttia edellisvuodesta, minkä ansiosta kulu/tuotto-suhde parani 52 prosenttiin, Vang-Jensen kiitteli.

Nordea päätyi 1,2 prosenttia plussalle.