Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Urjalassa syttyi tuleen suuri halli – sisällä pahnoja ja lannoitetta

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta pian kello yhdentoista jälkeen keskiviikkoiltana. JOHANNA VUONOKARI / LEHTIKUVA

STT

Pirkanmaalla Urjalassa syttyi myöhään eilen tulipalo suuressa maataloustuotantoon liittyvässä hallissa. Pelastuslaitoksen mukaan noin 1 500-neliöisen hallin sisällä oli pahnoja ja typpipohjaista lannoitetta.

Rakennus oli ilmiliekeissä pelastuslaitoksen yksiköiden saapuessa paikalle, ja sen on arvioitu tuhoutuvan palossa kokonaan.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Holstintielle pian kello yhdentoista jälkeen keskiviikkoiltana. Paloa oli alkuvaiheessa sammuttamassa noin 30 pelastuslaitoksen yksikköä.

Pelastuslaitos kertoi aamulla viiden jälkeen, että palopaikalla on edelleen meneillään jälkiraivaus- ja sammutustyöt, joiden arvioitiin kestävän aamupäivään asti.

Palon leviäminen viereisiin rakennuksiin saatiin estettyä, ja kukaan loukkaantunut palossa. Hallissa olevat lannoitteet eivät pelastuslaitoksen mukaan aiheuttaneet räjähdysvaaraa ja savun leviämisen suhteen ei ollut erityistä vaaraa.

Kommentoi

Mainos: Kymen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Palvelut

Ruokapaikka