Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

HBO tilasi ensimmäistä kertaa elokuvia Suomesta

Kesän aikana valmistuu seitsemän lyhytelokuvan sarja Eristyksissä. Yhden elokuvista on kirjoittanut ja ohjannut Alli Haapasalo. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

STT

HBO Nordic on tehnyt ensimmäisen ohjelmatilauksensa Suomesta. Kesän aikana valmistuu seitsemän lyhytelokuvan sarja Eristyksissä. Se saa ensi-iltansa pohjoismaisella HBO Nordicilla ja leviää sitten HBO :n kaikkiin Euroopan palveluihin eli 21 maahan.

Elokuvat on tuotettu nopeasti. Viimeiset kuvaukset ovat jo loppusuoralla. Näyttelijät ja tarkka ensi-iltapäivä julkistetaan lähiaikoina.

– Ehdotus tuli vapun aikohin, ja viikossa HBO Nordicilta tuli vahvistus siitä, että tämä tehdään, kertoo Alli Haapasalo.

Hän on kirjoittanut ja ohjannut yhden elokuvista. Muut ohjaajat ovat AJ Annila, Mikko Kuparinen, Mika Kurvinen, Teemu Nikki, Marja Pyykkö ja Aleksi Salmenperä.

Joukko on arvostettu: esimerkiksi Annila ja Salmenperä ovat kumpikin voittaneet parhaan ohjauksen Jussin. Noin 20-minuuttiset lyhytelokuvat käsittelevät koronaeristyksen vaikutusta ihmisten elämään. Kukin ohjaajista sai valita lajityypin itse.

Alli Haapasalon mukaan varmuus, että elokuva tulee saamaan laajan eurooppalaisen jakelun, ei vaikuttanut tekemiseen.

– Sitä tekee vain parhaansa. Jotain ehkä enemmän kotimarkkinoille suunnattua tehdessäkin toivoo, että olisiko tällä sittenkin mahdollisuus levitä maailmalla, vaikka sitten festivaaleille.

Idea Espanjasta

Tieto siitä, että nyt päästiin tekemään Suomen ensimmäistä HBO Nordicin alkuperäistuotantoa, kutkutteli väistämättä ainakin vähän Mikko Kuparisen mielessä.

– Yritin olla antamatta sen vaikuttaa ratkaisuihini, Kuparinen sanoo.

– Muoto oli olosuhteista johtuen rajattu ja haastava. Toisaalta saimme niissä puitteissa tehdä mitä halusimme. Sain kokeilla asioita, jotka eivät normaaliin televisiokerrontaan istuisi.

Konsepti ei ollut suomalaista alkuperää. Espanjassa HBO oli jo rahoittanut lyhytelokuvasarjan samasta aiheesta. Eräs ero oli kuitenkin alusta asti selvä: Espanjassa yhteiskunta oli suljettu tiukemmin. En casa (Kotona) -sarjan ohjaajat kuvasivat elokuvansa karanteenissa, ja useimmat näyttelivät niissä itse. En casa tuli Euroopan HBO-palveluihin kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

Tekeillä on myös puolalainen versio W domu. Kunkin sarjan on tuottanut WarnerMedia -yhtiön paikallinen tuotantofirma. Myös HBO kuuluu WarnerMedia-konserniin.

Kotikutoista draamaa

Eristyselokuvat toteutettiin ketterällä otteella. Alli Haapasalon episodi kuvattiin toukokuussa viiden naisen tiimillä hänen omassa asuintalossaan, pääosin naapurin asunnossa.

– He olivat mökillä koronaevakossa. Kysyin, miten suhtautuisitte kolmen päivän kuvauksiin asunnossanne, Haapasalo sanoo.

Erikoisolosuhteiden vuoksi Haapasalo järjesti catering-palvelutkin itse. Toisaalta eristysajasta johtuen työryhmään pyydetyillä ei ollut muita ajankäytöllisiä rajoituksia – tavanomaiset elokuvatyöt kun olivat kaikilta katkolla.

– Käsidesiä käytettiin ja käsiä pestiin. Suojamaskeja ei ollut, paitsi maskeeraajalla, jonka piti mennä lähelle näyttelijöitä, Haapasalo kertoo.

Hänen mukaansa niin pienellä porukalla elokuvanteko muistuttaa talkoita.

– Ei siinä katsota, kuka tekee mitäkin tehtävää.

Haapasalo kuvailee lyhytelokuvaansa draamaksi, johon ihmisen traagisuus tuo koomisia piirteitä.

Myös Kuparinen löytää tarinassaan arkisuudesta komiikkaa.

– Tein satiirin pariskunnasta, joista kumpikin on turhautunut poikkeustilaan. Tilanne purkautuu, kun he kumpikin syyttävät poikkeustilaa kaikesta, mitä omassa elämässä vaivaa. Tarina lähti luontevasti itsestäni ja omista arkisen turhautumisen hetkistä, Kuparinen kertoo.

Euroopan HBO:lla on monet kasvot

Laatusarjojen ja -elokuvien tuottajana ja jakelijana nykyään tunnetun yhdysvaltalaisen HBO :n Euroopan toiminnot on jaettu eri alueille. Itä-Euroopassa se aloitti 1990-luvulla maksukanavana, jollaisena se tuli myös Yhdysvalloissa tutuksi kuluttajille vuodesta 1972 alkaen. Vuonna 2012 Pohjoismaihin perustettu HBO Nordic taas oli alkujaankin kuukausimaksullinen suoratoistopalvelu.

HBO Europen televisiosarjatuotannot alkoivat jo kymmenisen vuotta sitten Puolassa, Tsekissä ja Unkarissa, joissa kansainvälisen kiinnostuksen ylittävää laatudraamaa ei tuolloin tehnytkään juuri kukaan muu. Yksi Unkarin menestyneistä HBO-sarjoista oli sikäläinen versio suomalaissarjasta Helppo elämä.

Pohjoismaissa harppauksia on otettu aivan viime vuosina. Tilaukset paikallisilta tuotantoyhtiöiltä alkoivat 2018. Ensimmäinen ruotsalainen tuotanto HBO Nordicille oli Lukas Moodyssonin ohjaama komediasarja Gösta, joka sai ensi-iltansa viime vuoden heinäkuussa. Sen perään elokuussa tuli jakeluun norjalainen tieteissarja Beforeigners, jossa Krista Kosonen esittää naispääosaa.

Varsinaista televisiosarjaa ei HBO Nordic ole vielä Suomesta tilannut. HBO kuuluu WarnerMedia -konserniin, jonka omistaa Yhdysvaltojen suurin teleoperaattori AT&T .

Kommentoi

Mainos: Kotkan Asunnot

Vuokra-asuntoja kaikkiin elämänvaiheisiin

Palvelut

Ruokapaikka