Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Ilmarisen sijoitustuotot valahtivat miinukselle – koronakriisi painoi osakkeet jyrkkään alamäkeen

Eläkkeiden maksu turvataan myös poikkeusoloissa, Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Eläkeyhtiö Ilmarisen sijoitustuotot valahtivat tammi-maaliskuussa 7,5 prosenttia miinukselle. Jyrkintä lasku oli osakesijoituksissa, joiden tuotto sukelsi peräti 12,8 prosenttia.

Sijoitusten markkina-arvo oli maaliskuun lopussa 46,4 miljardia euroa, kun vuosi sitten arvo oli 50,5 miljardia euroa.

Toimitusjohtaja Jouko Pölösen mukaan syynä pudotukseen on se, että osakekurssit kääntyivät koronakriisin myötä jyrkkään laskuun kaikilla markkinoilla. Hän muistuttaa kuitenkin, että Ilmarisen vakavaraisuus kriisiin lähdettäessä oli vahva, ja pitkällä aikavälillä kerätyt puskurit turvaavat eläkevaroja myös vaikeina aikoina.

– Suomalaisten ei tarvitse olla huolissaan eläkkeistään. Eläkkeiden maksu turvataan myös poikkeusoloissa, Pölönen vakuuttaa tiedotteessa.

Ilmarinen ennakoi, että Suomen talous ajautuu voimakkaaseen taantumaan, minkä seurauksena työttömyyden odotetaan nousevan.

– Kriisin vaikutukset tuntuvat eläkejärjestelmässä niin sijoitustuottojen heikentymisenä kuin maksutulon alentumisena, mikä johtuu työllisyyden laskusta ja työeläkemaksuihin tehdyistä joustoista, Pölönen sanoo.

Hän huomauttaa, että pitkäjänteisellä rahastoinnilla ja sijoittamisella kerätyt vakavaraisuuspuskurit suojaavat eläkevaroja markkinoiden heilahdellessa.

– Koko eläkejärjestelmän kannalta on kuitenkin tärkeää varmistaa, ettei osakemarkkinan äkillinen lasku johda tilanteeseen, jossa eläkeyhtiöt joutuisivat myymään osakesijoituksiaan alhaisilla hinnoilla riskin pienentämiseksi, Pölönen varoittaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka