Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Yhdysvaltojen koronakuolemien määrä jo yli 15 000

New Yorkin kuvernöörin Andrew Cuomon mukaan valoa on näkyvissä, sillä sekä sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden määrä että tehohoitoon joutuneiden sairastuneiden määrä ovat laskussa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa yhteensä yli 15 000 ihmistä on kuollut uuden koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, kertoo Johns Hopkins -yliopiston laskuri.

Yliopiston mukaan vahvistettuja tartuntoja on noin 433 000 ja kuolleiden kokonaismäärä on vajaat 15 800.

New Yorkin osavaltion viranomaiset kertoivat aikaisemmin tänään, että New Yorkissa on kirjattu 799 koronakuolemaa vuorokauden aikana. Määrä on korkein sitten epidemian alun.

Keskiviikkona osavaltion viranomaiset kertoivat 779 ihmisen kuolleen covid 19 -tautiin.

New Yorkin kuvernöörin Andrew Cuomon mukaan valoa on kuitenkin näkyvissä, sillä sekä sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden määrä että tehohoitoon joutuneiden sairastuneiden määrä ovat laskussa.

– Olemme toimillanne tasoittamassa käyrää, ja sitä meidän on jatkettava, Cuomo sanoi.

Kuvernööri varoitti toisesta tartunta-aallosta, ja sanoi rehellisesti, ettei osaa kertoa, koska rajoitukset viimein poistetaan.

– En aio sanoa kenellekään: mielestäni tilanne on tämä kolmen, neljän tai viiden viikon kuluttua. Minulla ei ole siitä mitään käsitystä, Cuomo tunnusti.

Eristäytyminen tehoaa

Presidentti Donald Trump arvioi optimistisessa hengessä maansa toimia koronaviruksen vastaisessa taistelussa. Trump sanoi, että uskoo maan olevan aikataulusta edellä viruksen hidastamisessa.

– En haluaisi sanoa sitä ääneen, koska voi käydä niin, että yhtäkkiä asioita ei tapahdukaan. Mutta uskoakseni saavutamme tavoitteen enemminkin aiemmin kuin myöhemmin, Trump muotoili uutiskanava CNN:n mukaan

Presidentti kertoi toivovansa, että eristystoimet ja liikkumisrajoitukset voitaisiin purkaa koko maassa kerralla. Todennäköisempää kuitenkin on, että avaaminen tapahtuu alueittain tartuntatilanteen salliessa.

Vaikka kuolinluvut ovat Yhdysvalloissa viime päivinä nopeasti nousseet, ennusteet lupaavat käännettä parempaan, presidentin hallinnon virustorjunnasta vastaavan ryhmän johtaja Deborah Birx sanoi.

Birxin mukaan muutos kuolinlukuihin liittyvissä ennusteissa johtuu amerikkalaisten käytöksestä: ohjeita eristäytymisestä on noudatettu. Hänen mukaansa muutos on merkittävä.

– Meille pitkään tieteen parissa toimineille on ollut erityisen huomionarvoista se, miten suuri merkitys on käyttäytymisen muuttamisella, Birx sanoi CNN:n mukaan.

Uutiskanavan mukaan ennusteet kertovat nyt, että virus tappaisi Yhdysvalloissa seuraavan neljän kuukauden aikana 60 000 ihmistä. Viime torstain ennusteesta luku on pienentynyt noin 33 000:lla.

Ennuste sairaalapaikkojen tarpeesta on niin ikään pudonnut merkittävästi. CNN:n mukaan petipaikkoja tarvittaisiin jopa 168 000 aiemmin ennakoitua vähemmän. Pula sairaalapaikoista jatkuisi Yhdysvalloissa tästä huolimatta.

"Yhteiskuntana voisimme unohtaa kättelyn"

Länsimaiseen tapakulttuuriin olennaisena osana kuuluva kättely voisi jäädä historiaan myös koroviruskriisin jälkeen, arvioi yhdysvaltalainen tartuntatautispesialisti Anthony Fauci. Asiasta kertoo CNN.

Kansallisen allergia- ja tartuntatautiviraston johtaja kommentoi kättelyä vastauksena toimittajan kysymykseen. Faucin mukaan koronaviruspandemiasta on syytä oppia se, että vastaavaa voi tapahtua jatkossakin. Koska erilaisten hengitystieinfektioiden tiedetään leviävän esimerkiksi käsien välityksellä, on kättelyn tarpeellisuutta arvioitava uudelleen.

– Yhteiskuntana voisimme unohtaa kättelyn. Ei meidän tarvitse kätellä. Siitä on luovuttava, sillä se todella on yksi keskeisistä tavoista, joilla hengitystieinfektiot leviävät, Fauci perusteli.

----

Lähteenä myös: AFP

Kommentoi

Mainos: Kymen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut

Ruokapaikka