Koronatartunnat ja -kuolemat lisääntyvät Yhdysvalloissa sellaista vauhtia, että Maailman terveysjärjestö WHO ennustaa maan pian ohittavan Euroopan globaalin pandemian keskuksena. Tätä taustaa vastaan moni on hämmästellyt presidentti Donald Trumpin puheita Yhdysvaltain "avaamisesta" uudelleen jo pääsiäisenä, eli reilun parin viikon kuluttua.
Muun muassa New Yorkin pormestari Bill de Blasio pitää Trumpin suunnitelmaa rajoitusten purkamisesta täysin mahdottomana. Hänen mukaansa näyttää siltä, että huhtikuu on pandemian kannalta vielä maaliskuuta pahempi, ja toukokuu vielä sitäkin pahempi.
Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan Trumpin puheita voi peilata sitä taustaa vastaan, että Yhdysvallat on paljon kovempi yhteiskunta kuin esimerkiksi Pohjoismaat. Amerikassa otetaan vastaan kohtalon iskut ja pyritään selättämään ne omalla työteliäisyydellä.
– Pitää muistaa, että Amerikka on käynyt sotia myös kylmän sodan jälkeen ja ruumiita on tullut, eli sietokyky kuolemille saattaa olla suurempi kuin Euroopassa, Aaltola sanoo.
Tämä vuoksi Trumpin taloutta ihmishenkien sijaan korostavat puheet eivät ole ehkä saaneet aikaan niin kovaa vastareaktiota, ja enemmistö amerikkalaisista toistaiseksi hyväksyy hänen toimensa. Toisaalta kaipuu johtajuudelle on Aaltolan mukaan juuri nyt niin kova, että huonompikin laatu huomioidaan.
Painetta voi tulla, kun tukialueilla sairastutaan
Johtajilta kaivataan Aaltolan mukaan rajuja toimia, ja paradoksaalisesti Trumpin ajatus rajoitusten pikaisesta purkamisesta on tavallaan sellainen.
– (Inhimillinen) hinta tulee tietenkin olemaan karmea, Aaltola sanoo.
Hän uskookin Trumpin tehneen pahan virhelaskelman. Toistaiseksi koronaepidemia on koetellut Yhdysvalloissa pahiten rannikoiden liberaalimpia osavaltioita, mutta kun vaikutukset alkavat tuntua muun muassa Keskilännessä Trumpin tukialueilla, voi poliittinen paine presidenttiä kohtaan nousta merkittävästi.
Ystävien ja sukulaisten sairastuessa ja kuollessa ei tarvitse enää välittää siitä, elääkö kansalainen Trumpia tukevan Fox Newsin vai presidenttiä arvostelevien liberaalimpien tiedotusvälineiden luomassa kuplassa.
– Silloin ihmisten turvallisuudentunne järkkyy ihan ilman mediaakin, Aaltola sanoo.
Myös Microsoftin perustaja ja miljardööri Bill Gates on todennut , ettei ihmisiä voi pyytää käymään ravintolassa tai ostamaan taloja ja samalla olemaan huomioimatta nurkassa kasvavaa ruumiskasaa.
Kriisin on siten kylvetty ainakin mahdollisuus Trumpin pahaan kompastumiseen ennen ensi marraskuun presidentinvaaleja. Aaltola muistuttaa, ettei Trump voi enää kovin montaa kertaa vaihtaa linjaansa epidemiaan suhtautumisessa ilman, että se nakertaa hänen suosiotaan.
Odotellaan ihmettä, jota ei tule
Aaltolan mukaan Yhdysvalloissa monet ajattelevat, että terve maa kykenee selättämään kriisin amerikkalaista elämäntapaa vaarantamatta. Trumpilla tuo elämäntapa ja "Amerikan sielu" näyttää painottuvan kansalaisten terveyden sijaan osakekursseihin, eikä se Aaltolan mukaan ole lopulta hyvä mittari
– Mutta ilmeisesti Trump ajattelee, että jos pörssikurssit saadaan jotenkin keinotekoisesti nousuun, sitten Amerikka olisi terve. Tämä on melko iso harha ja poliittinen ansa hänelle, Aaltola sanoo.
– Luulisin, että suurin osa amerikkalaisista hakee sitä amerikkalaisuuden sielua siitä, että kansakunta puhaltaisi yhteen hiileen.
Aaltola arvioi, että Trump vaikuttaa odottavan jonkinlaista ihmettä epidemian nujertamiseksi, vaikka lääkehoitoa tai rokotetta joudutaan ilmiselvästi odottamaan vielä pitkään
– Tuota ihmettä odottaessaan Trump saattaa sortua vielä aika moneen kömmähdykseen eikä pysty tuottamaan ihmisille sitä johtajuutta, jota he kovasti kaipaavat, Aaltola sanoo.