Hurricanes pelaa vielä yhden ottelun Yhdysvalloissa ennen kuin matkustaa Helsinkiin.
Jesperi Kotkaniemi laukoi NHL-jääkiekkokauden kuudennen maalinsa, kun Carolina Hurricanes haki 5–3-vierasvoiton New York Islandersista. Kotkaniemi ohjasi Jordan Martinookin syötöstä 2–0-maalin, kun ensimmäinen erä oli vanhentunut vasta runsaat kolme minuuttia.
Sebastian Aholle kirjattiin kaksi syöttöpistettä, ja hän nosti kauden pistesaldonsa 25:een. Kyseessä oli Ahon 80:s vähintään kahden tehopisteen ottelu. Enempään on Hurricanesin seurahistoriassa pystynyt vain Ron Francis (163).
Hurricanes on voittanut kuudesta viime pelistään viisi. Edellisessä ottelussaan viime kauden mestarijoukkue hävisi Nashville Predatorsille.
– En pitänyt pelaamisestamme Nashvillessa, enkä pitänyt siitä täälläkään, Carolinan päävalmentaja Rod Brind'Amour tunnusti NHL:n verkkosivuilla.
– Emme pelaa joka ilta mahtavasti, mutta voittaakseen on pelattava tietyllä tavalla, ja lopulta onnistuimme siinä tänä iltana. Tämä on kova, kova liiga. Joka ilta pitää olla varpaisillaan tai ei voi voittaa, Brind'Amour sanoi.
Hurricanes pelaa vielä sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa kotijäällään Chicago Blackhawksia vastaan ennen kuin joukkue matkustaa Helsinkiin. Ensi viikon torstaina ja lauantaina Hurricanes kohtaa Helsingissä Seattle Krakenin.
Rantanen osui mutta Stars hävisi
Mikko Rantanen teki Dallas Starsin ainoan maalin ottelussa Columbus Blue Jacketsia vastaan, mutta Columbus vei voittolaukauskisan jälkeen pelin nimiinsä 2–1. Maali oli Rantaselle kauden yhdeksäs.
Rantanen on kerännyt neljässä viime ottelussa kolme maalia ja kaksi syöttöä. Ensimmäisten sadan Starsissa pelaamansa ottelun aikana suomalaishyökkääjä on takonut 114 tehopistettä, mikä on Starsin seurahistorian kolmanneksi paras suoritus Dino Ciccarellin (127) ja Neal Brotenin jälkeen (120).
Starsin puolustaja Miro Heiskanen oli sivussa ottelusta tiistaina Washington Capitalsia vastaan saamansa ylvävartalovamman takia. Päävalmentaja Glen Gulutzan ennakoi, että Heiskanen saattaa palata kaukaloihin lauantaina San Jose Sharksia vastaan.