Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pelaajat saivat mitä halusivat: PWHL nostaa minimipalkkoja roimasti

PWHL laajenee tulevalle kaudelle kahdeksasta 12 joukkueen liigaksi. Muutokset eivät lopu siihen, sillä myös pelaajien minimipalkat nousevat, kertoo The Athletic sarjan ja pelaajayhdistyksen tiedotteeseen viitaten.

Viime kaudella sarjan pelaajien pohjapalkka oli noin 38 000 Yhdysvaltain dollaria, mutta ensi kaudella summa nousee noin 42 000 dollariin.

Kaudella 2030–31 minimipalkka tulee olemaan jo 52 500 dollaria.

Korotetut palkat koskevat paitsi uusia sopimuksia, myös jo aiemmin voimaan tulleita pelaajasopimuksia.

The Athleticin tekemän kyselyn mukaan viime kaudella juuri palkat olivat pelaajien suurin huolenaihe.

– Tarvitsemme paremman palkkatason isommalle osalle sarjan pelaajista. Osa pelaajista saa erittäin hyvää palkkaa, mutta meillä on myös joukkuetovereita, jotka ansaitsevat sarjan minimipalkan. Se on vaikeaa, eräs nimettömänä vastannut pelaaja totesi kyselyssä.

Sarja ja pelaajayhdistys ovat sopineet myös yhden kokoonpanopaikan lisäämisestä, jonka seurauksena PWHL-joukkueiden rosterien koko on jatkossa 24 pelaajaa. Aiemmin käytössä ollut reservipelaajan rooli poistuu kokonaan.

Muutosten myötä PWHL kertoo tarjoavansa ensi kaudella yhteensä 104 uutta kokoaikaista pelaajapaikkaa.

PWHL:n harjoitusleirit pyörähtävät käyntiin marraskuun puolivälin jälkeen ja tuleva kausi käynnistyy joulukuun viidentenä päivänä.