Harri Heliövaara nauttii tennisammattilaisuudesta ja kokee uran jatkonäkymät rohkaiseviksi. Nelinpelispesialisti päätti kilpailukauden englantilaisparinsa Lloyd Glasspoolin kanssa maailman viidenneksi parhaana kaksikkona. Kaksi vuotta kestänyt yhteistyö jatkuu ainakin ensi kauden.
– Seuraava tavoite on voittaa ATP-1000 -turnaus ja grand slam. Sitä kautta on sitten mahdollisuus nostaa sijoitusta entisestään, Heliövaara kertoo STT:n haastattelussa.
Heliövaara, 33, ja Glasspool matkaavat tenniskauden aluksi Australiaan tammikuussa. Sesonki alkaa kahdella kilpailulla Adelaidessa.
– Käymme vielä nopeasti Lontoossa treenaamassa. Australian avoimet on sitten ensimmäinen iso tavoite, Heliövaara vahvistaa.
Alustat ja yllätys
Tennistaitureilla on suosikkialustansa. Mutta mieltymykset saattavat muuttua.
– Sisäkentillä olemme menestyneet todella hyvin. Nopeilla alustoilla, Heliövaara puntaroi.
Päättynyt kausi muutti asetelmia. Se jopa yllätti mutta mieluisasti.
– Ennen tätä vuotta olisin sanonut, että massakenttä on meille vaikein, mutta mitä vielä. Voitimme esimerkiksi Hampurin turnauksen, Heliövaara hehkuttaa isoimman ATP-pistepotin tuottanutta onnistumista.
Glasspool nauttii erityisesti yhdestä kenttätyypistä.
– Ruohoalusta on toki erityinen Lloydille, koska on tottunut pelaamaan sillä nuoresta alkaen. Ulkokova on se, missä meillä on vaihtelua eniten, Heliövaara summaa.
Kuluvalla kaudella Heliövaara ehti harvoin perheen luo Helsingin Marjaniemen kotiin.
– Matkapäiviä on tänä vuonna kertynyt 237. Toivon, että luku laskee ensi vuodeksi hieman, 200 niin olisin tyytyväinen, Heliövaara ynnää.
Rahat, eläke ja kohokohta
Vuosi on ollut Heliövaaralle taloudellisesti poikkeava. Hän tienasi kauden huipennuksesta, ATP-lopputurnauksen välieräpaikasta 150 000 euroa marraskuussa. Urallaan hän on koonnut kaikkiaan reilut 850 000 palkintodollaria, joista tänä vuonna peräti rapiat 560 000 taalaa.
– Nyt kassavirta on mennyt täysin eri suuntaan, mutta samalla se on ansaittu tulos pitkään tehdyn työn päälle. Se on osa ammattilaisurheilua, Heliövaara pohtii.
– En minä kuitenkaan ikinä tee valintojani palkintosumman perusteella. ATP:llä on eläkekertymäsysteemi, ja tämä nyt oli nyt ensimmäinen vuosi, joka minulla lasketaan siihen, Heliövaara jatkaa.
Yksi valopilkku välkkyy tennisammattilaisen kisakalenterissa kirkkaana jo nyt. Suomi kohtaa Espoossa helmikuun alussa Davis cupissa Argentiinan. Heliövaara odottaa innolla karsintaottelua, jonka voittaja etenee DC-lopputurnaukseen.
– Argentiina on perinteisesti kova tennismaa. Olemme kuitenkin Emilin (Ruusuvuori) kanssa kovassa kunnossa ja meillä on saumat kaataa heidänkin tasoisensa vastustaja. Odotan sitä vesi kielellä, Heliövaara kertoi odotuksistaan.