Superpesiksen pudotuspelipaikkaa jahtaava Imatran Pallo-Veikot taisi olla tyytyväinen napattuaan keskiviikkona pisteen Kouvolan Pallonlyöjiltä. Avausjakson täysin vastaantulijana ollut IPV punnersi toisen jakson voitollaan ratkaisun supervuoropariin ja lopputulokseen 1–2 (0–5, 2–1, 0–1).
– Ensimmäiseen jaksoon tultiin hyvin. Toisella jaksolla vaihtolyönnit onnistuivat, mutta kotiuttaminen ei. Omalta osalta meni toisella jaksolla tuskailun puolelle, mutta onneksi superissa onnistuin, kertasi KPL:n kahden pisteen arvoiset voittojuoksut iskenyt jokeri Ossi Meriläinen.
KPL voitti avausjakson kolmella sisävuorolla. Se rakensi enemmän kolmostilanteita (9) kuin IPV keräsi neljässä sisävuorossa kärkilyöntejä (7). Meriläinen löi avausjakson juoksuista kolme ja kolmeen eri otteeseen IPV:ssä lainamiehenä alkukaudesta käynyt Juho Hacklin toi kaksi.
IPV:lle toisen jakson voiton pelastivat kotiutuksillaan Toni Kohonen ja viimeisen vuoroparin tasoittavalla kahden palon tilanteessa lyönyt Mikko Kosonen.
Meriläinen painoi supervuoroparin voittokotiutuksen tasoittavalla kahden palon tilanteessa kolmospuolelle väliin.
IPV:n palkitut olivat lukkari Rasmus Surakka (0 kärkilyöntiä/0 yritystä) ja vaihtaja Ville Pietinen (6/8).
Koplan pääosissa olivat 50-prosenttisella teholla neljä juoksuaan sivaltanut Meriläinen (5/9) ja polttaja Patrik Vartama (3/5).