Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Golffarit Castren ja Tan sijoittuivat toiseksi LPGA-kiertueen parikilpailussa – "Ei olisi tavallaan voinut mennä paremmin"

Suomen Matilda Castren ja hänen malesialaisparinsa Kelly Tan ottivat toisen sijan paikallista aikaa lauantaina päättyneessä golfin naisten LPGA-kiertueen parikilpailussa Yhdysvalloissa.

Parivaljakon yhteistulos oli viimeisen kierroksen jälkeen 21 alle parin eli ihannetuloksen. Kilpailussa parille kertyi 259 lyöntiä. Castren ja Tan jäivät viisi lyöntiä kisan voittaneesta yhdysvaltalaisparista Jennifer Kupchosta ja Lizette Salasista, jonka yhteistulos oli 254 lyöntiä.

– Oli tosi huikea viikko Kellyn kanssa. Meillä oli hauskaa kaikkina päivinä, eikä olisi tavallaan paremmin voinut mennä, ellei oltaisi voitettu. Ne pelasivat kyllä niin hyvin, että mielellään otetaan tuo kakkossija, Castren sanoi tiedotteessa.

Päätöskierroksella Castrenin ja Tanin tulos oli 62 lyöntiä. Viimeinen kierros pelattiin bestball-pelimuotoa, jossa pelaajat pelaavat omaa palloaan, mutta parempi tulos merkataan joukkueen tulokseen. Samalla tyylillä pelattiin myös toinen kierros. Ensimmäisellä ja kolmannella kierroksella pelatussa foursome-pelimuodossa parit löivät vuorotellen.

Tiedotteen mukaan Castren pelasi päätöskierroksella tuloksen 62. Hän löi kierroksellaan kahdeksan birdietä. Birdiellä tarkoitetaan yhtä alle reiän ihannetulosta. Castren onnistui tiedotteen mukaan erityisesti takaysillä, sillä hän teki viisi biridietä putkeen.

– Ihan huikea tuo takaysi. Minulla lähti putti kulkemaan juuri oikeassa kohdassa. Sain laitettua tiukoissa paikoissa monta puttia sisään. Silloin kun piti laittaa putti sisään, niin laitoin. Se on aina hyvä merkki, että pystyy vielä viimeisenä päivänä vähän venyttämään, Castren sanoi.

Kakkossija on Castrenin uran toinen LPGA-kiertueella.