Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomi päätti EM-turnauksensa 0–3-tappioon suursuosikki Saksalle

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue päätti Englannissa pelattavan EM-turnauksen 0–3-tappioon kisojen suurimpiin mestarisuosikkeihin lukeutuvalle Saksalle. Maalit Milton Keynesissä tekivät Sophia Kleinherne, Alexandra Popp ja Nicole Anyomi. Suomi hävisi alkulohkon kaikki kolme peliään, maalieron ollessa 1–8.

Lohkossa kaikki pelinsä voittanut Saksa jyräsi odotettuun tyyliin heti alusta alkaen, mutta Suomen puolustus ja EM-debyyttinsä pelannut 21-vuotias maalivahti Katriina Talaslahti kestivät. Lopulta painostus kuitenkin tuotti tulosta, puolustaja Kleinhernen pukatessa Saksan ansaittuun johtoon maajoukkueuransa avausmaalilla. Saksa vei avauspuoliajan maalintekoyritykset 20–1.

Toisen puoliajan alkuun nähtiin jälleen kerran puskumaali Suomen verkkoon, kun Alexandra Popp iski vastustamattomasti jo kolmannen maalinsa turnauksessa. Suomi koki turnauksen avauspelissään Espanjaa vastaan kolme puskutakaiskua 1–4-tappiossa, ja Tanska teki puskemalla ainoan osumansa 1–0-voitossa Suomesta.

Varttia myöhemmin eli 63. minuutilla nähtiin sitten jalalla tehty osuma Suomea vastaan, kun Nicole Anyomi hyödynsi epäonnistuneen purkuyrityksen ja latasi pallon ohi Talaslahden. Saksan tulevaisuuden lupauksiin lukeutuvalle Anyomillekin maali oli ensimmäinen maajoukkueessa.

– Kova matsi. Pystyimme ekalla jaksolla puolustamaan tosi hyvin ja olemaan tiiviinä yhdessä, mutta Saksa on tosi laadukas joukkue, ei siitä pääse mihinkään. Mutta jälleen kerran annettiin kaikkemme, Eveliina Summanen tiivisti Ylen haastattelussa.

– Hankala peli. Tehtiin töitä, harmi että päästettiin kolme. Paljon opittavaa, ainakin vauhdissa ja viimeistelyssä, maalivahti Talaslahti puolestaan summasi.

EM-debytantteja - yksi heistä 35-vuotias

Suomi joutui otteluun siipirikkona joukkuetta kiusanneiden koronatapausten ja loukkaantumisten myötä. Avauskokoonpanossa oli neljä pelaajaa, joille ottelu oli kisojen ensimmäinen: Talaslahti, Nora Heroum, Heidi Kollanen ja Juliette Kemppi. Toiselle puoliajalle kentälle pääsi myös Anna Auvinen, joka näin teki 35-vuotiaana arvokisadebyyttinsä.

Suomen päävalmentaja Anna Signeulia kritisoitiin vaihtojen vähyydestä Tanska-pelissä, mutta nyt Signeul käytti kaikki viisi vaihtoaan. Viimeinen niistä päätti kenties yhden suuren arvokisauran, kun Amanda Rantanen korvasi Linda Sällströmin. Kisojen aikana 34 vuotta täyttänyt Sällström on Suomen maajoukkueen kaikkien aikojen ykkösmaalintekijä, uran 51:s maajoukkuemaali tuli Suomen EM-avausottelun avausminuutilla Espanjaa vastaan. Maali jäi siis Suomelle kisojen ainoaksi.

Samaan aikaan pelattiin lohkon toinen ottelu, ja siinä Espanja kaatoi Lontoossa Tanskan 1–0. Espanja eteni näin lohkokakkosena puolivälieriin, jossa se kohtaa Englannin. Saksa kohtaa Itävallan.

"Katsotaan nyt, mitä tapahtuu"

Signeul on saanut viime aikoina arvostelua myös johtamismetodeistaan. Kohu nousi, kun maajoukkueen entinen apuvalmentaja Maiju Ruotsalainen kertoi Ylen lähetyksessä, ettei hänen äitiyttään hyväksytty. Ruotsalainen nosti asian esiin, kun häneltä kysyttiin, miksi jäsenet Signeulin valmennustiimissä vaihtuvat niin tiuhaan tahtiin.

Suomi pelaa tänä vuonna vielä MM-karsintojen ratkaisevat päätöspelit Irlantia ja Ruotsia vastaan syyskuun alussa. Signeulin sopimus Palloliiton kanssa ulottuu vuoden loppuun, mutta päävalmentajan asema ei välttämättä ole enää vahva kohun ja tämänvuotisten heikkojen tulosten jälkeen.

– Tämän turnauksen jälkeen analysoidaan, miten meni ja miten tästä jatketaan. Nyt on haluttu rauhoittaa tämä valmentajakysymys turnauksen ajaksi, ja katsotaan nyt turnauksen jälkeen mitä tapahtuu, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti totesi Ylelle.

– MM-karsinnassa enää kaksi ottelua jäljellä ja aika lyhyt aika niihin. Meillä on vielä pieni sauma päästä MM-kisoihin, ja täytyy tarkkaan harkita, mikä on se paras vaihtoehto millä mennään eteenpäin, Lahti jatkoi eikä suostunut arvioimaan, milloin lisätietoja Signeulin suhteen tulisi julki.