Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helmareiden EM-koitokset päättyvät Saksan kohtaamiseen – kummallakin muutoksia kokoonpanoon

Suomi päättää tänään pelinsä jalkapallon naisten EM-lopputurnauksessa Englannissa, kun alkulohkon viimeisellä kierroksella vastaan asettuu Saksa. Ottelu Milton Keynesissä alkaa kello 22 Suomen aikaa.

Suomi on hävinnyt turnauksessa Espanjalle 1–4 ja Tanskalle 0–1 ja jää lohkon viimeiseksi. Saksa on voittanut Espanjan ja Tanskan ja etenee puolivälieriin lohkovoittajana. Toinen jatkaja ratkeaa Lontoon Brentfordissa samaan aikaan pelattavassa Tanska–Espanja-ottelussa. Joukkueet ovat tasapisteissä ennen kohtaamistaan.

"Joukkueessa on hyvä fiilis"

Suomen jatkomahdollisuudet karisivat ennen lohkon päätöskierrosta, ja kisojen suurimpien mestarisuosikkien joukkoon lukeutuvaa Saksaa vastaan pelataan enää kunniasta. Ja harvinaisuudesta: Suomi on kautta aikain ottanut vain yhden voiton Saksasta (senkin lähes 37 vuotta sitten ja Länsi-Saksasta), muut yhdeksän ottelua ovat päättyneet tappioon. Maaliero otteluista on musertava 33–2.

Saksallekaan ottelussa ei ole sen kummempaa panosta, ja joukkue mitä luultavimmin antaa peliaikaa tähän asti sivusta seuranneille. Laatua joukkueessa riittää.

– Siellä on pelikieltoja ja koronatapaus (ykköshyökkääjä Lea Schüller). Muutoksia heillä tulee, eikä se millekään joukkueelle ole helppo asia. Huonoja ei kuitenkaan (poissa olevien) tilalle tule, se on selvä, maajoukkueen valmennukselle Saksaa tarkkaillut Sixten Boström kuvaa.

Suomikin joutuu tekemään muutoksia. Koronavirus piti puolustaja Tuija Hyyrysen poissa tiistain Tanska-pelistä, toppari Anna Westerlund antoi positiivisen testinäytteen keskiviikkona, ja torstaina varmistui ykkösmaalivahdin ja joukkueen kapteenin Tinja-Riikka Korpelan koronatartunta. Maalilla on joko Anna Tamminen, Katriina Talaslahti tai varapelaajistosta nostettu Paula Myllyoja.

– Tosi ikävää, että kaikki eivät ole mukana, haluaisimme tietenkin kokea tämän kaikkien kanssa. Mutta onneksi meillä on paljon pelaajia ja pystymme yhdessä täydentämään nuo puuttuvat palaset. Joukkueessa on hyvä fiilis, ja teemme kaikkemme, jotta kisat lopetetaan hyvällä esityksellä, Amanda Rantanen kertoo pelaajien puolesta.