Edellisessä kotiottelussaan puolitoista viikkoa sitten Hakan Janne-Pekka Laine tasoitti viimeisellä minuutilla SJK:ta vastaan numeroiksi 1–1, mutta lauantaina oli vierasjoukkue FC Lahden vuoro tehdä 1–1-maali erotuomarin antamalla lisäajalla.
Viiden minuutin lisäaikaa oli pelattu jo yli neljä minuuttia, kun pallo ajautui Hakan maalin lähellä Loorents Hertsille. Hän laukoi kauden avausmaalinsa miesten jalkapalloliigassa, ja tuuletukset olivat sen mukaiset.
– Aina lähdetään voittamaan ottelua, joten tasapeli on pieni pettymys. Mutta kun se saadaan noin lopussa, niin kyllä maistuu, Hertsi hersytteli.
Haka meni 1–0-johtoon 85. minuutilla, kun Logan Rogerson puski yläriman kautta pallon Antonio Regueron taakse. Haka oli tunnin kohdalla jo lähellä johtomaalia, kun Elias Collin laukoi ylärimaan.
– Ihan ei tullut avausmaalia liigassa. Lahden tasoitusmaalia en oikein nähnyt, jotain sähellystä siellä oli, sanoi aiemmin pois vaihdettu Collin.
Ottelu oli Hakalle jo kuudes peräkkäinen voitoton ottelu ja Lahdelle neljäs. Hakan valmentaja Teemu Tainio oli murheellisella tuulella.
– Ketuttaa kuin pientä oravaa. Jalkapallo on joskus julma peli, Tainio tilitti.
Molemmat joukkueet aloittivat maaottelutauon ja pelaavat seuraavan liigaottelunsa 18. kesäkuuta.