Biniam Girmaysta, 22, tuli kautta aikain ensimmäinen eritrealainen, joka on voittanut etapin jossakin maantiepyöräilyn kolmesta suuresta ympäriajosta. Girmay oli tiistaina vahvin Italian ympäriajon eli Giron kymmenennellä etapilla, kun hän kukisti Mathieu van der Poelin loppukirissä.
Jesiin päättynyt etappi oli mäkinen, joten voittotaistelusta tuli liian raskas monelle kirien erikoismiehelle. Girmay oli sijoittunut tämän vuoden kisassa viidellä etapilla viiden joukkoon ennen tiistaita. Maaliskuussa Girmaysta tuli ensimmäinen yhden päivän klassikkokisan voittanut afrikkalainen, kun hän oli ykkönen Gent–Wevelgemissä.
Grand toureissa eli Ranskan, Italian ja Espanjan ympäriajoissa afrikkalaisista oli aiemmin etappivoittoon yltänyt Etelä-Afrikan Daryl Impey. Suurvoittaja Chris Froome syntyi Keniassa, mutta edustaa Britanniaa. Girmaysta tuli ensimmäinen musta afrikkalainen etappivoittaja grand toureissa.
Girmayn etappivoiton juhlinta ei sujunut ongelmitta, sillä hän sai palkintokorokkeella samppanjapullon korkista silmäänsä. Vasenta silmäänsä pidellyt Girmay vietiin sairaalaan jatkotutkimuksiin.
Espanjan Juan Pedro Lopez säilytti paikkansa kokonaiskisan kärjessä. Jaakko Hänninen hävisi kärjelle 1.02 minuuttia ja oli 42:s. AG2R Citroën -tallin suomalainen on kokonaiskisassa 86:s.