Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kalle Samooja nousi "lähes täydellisellä kierroksella" voittotaisteluun Dohassa

Kalle Samooja on kolmen kierroksen jälkeen kolmantena golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Dohassa. Samooja pelasi lauantain kierroksen 66 lyönnillä eli kuusi alle parin. Kolmen kierroksen jälkeen Samooja on tuloksessa –7.

– Oli lähes täydellinen kierros. Tiiltä oli hyvää tekemistä, ja lähestymisillä sain hyvin paikkoja aikaan. Rupesi siellä putitkin kolisemaan, Samooja kertoi tiedotteessa.

Samoojan kierrokseen mahtui peräti kahdeksan birdietä. Kierroksen ainoa kupru oli toiselle väylälle tullut tuplabogi.

– Kakkosella katosi pallo oletettavasti palmuun, ja jouduin takaisin tiille, Samooja kertasi tuplabogiaan.

Lauantain kierros pelattiin Qatarissa kovassa tuulessa.

Tapio Pulkkanen on kokonaistuloksessa –2 ja jaetulla 32. sijalla. Sami Välimäki ja Mikko Korhonen ovat jääneet Pulkkasesta lyönnin ja ovat jaetulla 41. sijalla. Kilpailun kärjessä ovat Englannin Matthew Jordan ja Puolan Adrian Meronk, jotka ovat kokonaistuloksessa –8.