Mäkelä jäi Belgradissa yhdeksänneksi – Manninen karsiutui sekunnin sadasosan erolla MM-hallien välieristä

Venezuelan Yulimar Rojas kuorrutti uransa kolmannen peräkkäisen sisäratojen maailmanmestaruuden komeasti, kun hän hyppäsi naisten kolmiloikkafinaalissa viimeisellä yrityksellään hurjan maailmanennätyksen 15,74. Rojas paransi Belgradissa entistä sisäratojen ME-tulostaan peräti 31 sentillä. Entinen ME oli 15,43 helmikuulta 2020.

Rojas oli jo ennen päätöskierrosta tukevassa johtoasemassa, mutta vertyi vielä kuudennella kierroksella historiallisille lukemille. Ulkoradoilla hän venytti maailmanennätyksen 15,67 voittaessaan olympiakultaa Tokiossa viime kesänä.

Belgradin MM-hallikisoissa hopealle loikki Ukrainan Marina Beh-Romantshuk kuudennen kierroksen tuloksellaan 14,74. Pituushyppääjänäkin tunnettu ukrainalainen hävisi mestarille tasan metrin. Jamaikan Kimberly Williams palkittiin pronssilla tuloksellaan 14,59.

Kristiina Mäkelän kolmiloikkafinaali jäi Serbiassa kolmen kisasuorituksen mittaiseksi. Mäkelä sai tuloksen vasta kolmannella yrityksellään, eivätkä 14,14 metriin kantaneet loikat vieneet häntä kahdeksan parhaan joukkoon.

Mäkelän sijoitus oli yhdeksäs. Hän olisi tarvinnut 14 senttiä pidemmän tuloksen jatkaakseen kilpailua.

– Se 14,30 olisi ollut otettavissa, ja kolme viimeistä kierrosta. Sitä läksin viimeisessä hypyssä hakemaan, eikä siinä ollut mitään paineita. Olisin tarvinnut vielä ne kolme kierrosta. Nyt tuntui, että kisa jäi aivan kesken, Mäkelä sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Loppukilpailun aluksi Mäkelän tilastoihin tuli kaksi epäonnistunutta hyppyä. Ensimmäinen oli yliastuttu ja toinen meni läpijuoksuksi. Hän kertoi, ettei saanut kunnon tuntumaa pompottavaan rataan.

– Rata oli tosi haastava. En paljon siirtänyt askelmerkkiä taaksepäin ensimmäisen hypyn jälkeen, mutta jäin toisessa hypyssä niin kauas lankusta, että siitä oli turha hypätä, Mäkelä kertoi tiedotteessa.

MM-kisa oli Orimattilan Jymyä edustavan Mäkelän kauden toinen kilpailu hallikaudella. Kuopion SM-kisoissa helmikuussa hän loikki parhaallaan 13,75.

Mäkelän paras sijoitus MM-halleissa on kuudes vuodelta 2016.

Belgradiin oli valittu myös kolmiloikan SE-nainen Senni Salminen, mutta hän jäi varotoimena pois. Salmisen nilkka pyörähti Pariisin hallikilpailussa maaliskuun alkupuolella.

Manninen juoksi lähelle kauden parastaan

Ilari Manninen karsiutui välieristä yleisurheilun MM-hallikisojen miesten 60 metrin aitajuoksussa. Manninen juoksi alkuerässään neljänneksi ajalla 7,74. Jatkoon pääsi erän kolme parasta, eikä Mannisen aika riittänyt jatkopaikkaan myöskään aikavertailussa.

Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Manninen juoksi kuitenkin Belgradissa lähelle kauden parastaan ja ennätystään, joka on tammikuinen 7,68. Manninen onnistui, vaikka oli viikko sitten vatsataudissa ja kuumeessa.

– Sain hyvän lähdön ja kiihdytyksen ensimmäiselle aidalle. Sitten osuin vähän kahteen viimeiseen aitaan, mutta muuten ihan hyvä, onnistunut juoksu, Manninen kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Vielä viikko sitten hän oli epävarma, pystyykö sairastumisen takia lähtemään Serbiaan.

– Ei ollut optimiviikko valmistautua kilpailuun, mutta sain silti pidettyä oman tason tuossa juoksussa. Siihen olen tosi tyytyväinen.

Manninen oli alkuerien vertailussa 27:s. Aikavertailusta pääsi 24 juoksijan välieriin vielä ajalla 7,73, joten Mannisen jatkopaikka oli pienestä kiinni.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka