Aapeli Räsänen palasi sairastuvalta KalPan ratkaisijaksi: Olihan se hauskaa kieltämättä

Jääkiekkoliigan viimeisen pudotuspelipaikan kilpajuoksuun hamuavat KalPa ja Sport esittivät tasaisen kamppailun Kuopiossa. Kipeästi sarjapisteitä tarvitsevat joukkueet saivat lopulta molemmat kerrytettyä pistesaldoaan, mutta kotijoukkue KalPa sai niitä yhden enemmän 2–1-jatkoaikavoitollaan.

Kuopiolaisten sankariksi nousi Aapeli Räsänen, joka osui ylivoimalla jatkoajan ensimmäisellä minuutilla. Esityön maaliin antoi KalPan molemmissa maaleissa mukana ollut Lasse Lappalainen (1+1). Sportin ainokaisesta vastasi Shaun Heshka, joka nosti vaasalaiset jatkoille reilut kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa.

– Tämä oli tärkeä peli monellakin tapaa. Ennen kaikkea tietysti sarjataulukon ja pisteiden suhteen, mutta voitto oli myös henkisesti tosi tärkeä pitkän tauon jälkeen, Räsänen kertoi.

Tammikuun puolivälissä koronan kouriin joutunut kuopiolaisryhmä pelasi nyt toisen ottelunsa tauon jälkeen. Räsäselle itselleen tauko oli pidempi, sillä hän ei ollut vielä viime viikonloppuna kokoonpanossa.

– Olihan se hauskaa kieltämättä, vaikkei ihan fressein kroppa ollutkaan. Pisteet saatiin ja se on tärkeintä, Räsänen muotoili.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka