Nuorilta Leijonilta upea nousu voittoon MM-kenraalissa

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue otti 4–3-jatkoaikavoiton Yhdysvalloista torstaina Kanadan Edmontonissa pelatussa maaottelussa, joka oli Nuorten Leijonien ainoa valmistava peli tapaninpäivänä alkavaan MM-turnaukseen. Suomi oli ottelun kolmannen erän päätösvaiheissa kahden maalin tappiolla, mutta nousi komeaan voittoon.

Viime tammikuussa Suomen MM-välierässä voittanut ja lopulta MM-kultaa juhlinut Yhdysvallat tuli yllätetyksi jo avauserän neljännellä minuutilla, kun Kasper Simontaival iski Suomen johtoon maalivahdin torjuman Roni Hirvosen laukauksen jälkeen.

Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin kuitenkin 1–1-tasatilanteessa, kun Hirvonen menetti kiekon omalla puolustusalueella ja Tanner Dickinson hyödynsi auenneen paikan täräyttämällä kiekon maalivahti Leevi Meriläisen taakse.

Avauserässä Suomen Ruben Rafkin joutui pelistä sivuun saatuaan polvitaklauksesta 5+20 minuutin rangaistuksen. Brett Berard loukkaantui tilanteessa.

Toisessa erässä ei maaleja nähty. Päätöserään kumpikin joukkue vaihtoi maalivahtia, ja Meriläisen korvanneella Joel Blomqvistilla oli karu alku maalin suulla: tällistään toipunut Berard iski Yhdysvalloille 2–1-johdon erän vanhennuttua vain yhdeksän sekuntia. Vajaat 12 minuuttia myöhemmin Dominic James teki 3–1, ja jenkit olivat vahvasti matkalla kohti voittoa.

Kyynärpäätaklaus, ulosajo ja kolme leijonamaalia

Ottelun toinen ulosajo kuitenkin käänsi pelin. Red Savage rusikoi kyynärpäällä Joakim Kemelliä päähän vajaat kolme minuuttia ennen päätössummeria, ja Suomi hyödynsi ylivoimansa erinomaisen tehokkaasti kolmella maalilla.

Joel Määttä kavensi ajassa 58.15, Ville Ottavainen tasoitti ajassa 59.04 Suomen pelatessa ilman maalivahtia, ja jatkoajan avausminuutin lopulla Hirvonen iski Kemellin syötöstä hienon voittomaalin.

Suomi avaa MM-turnauksen tapaninpäivänä Saksaa vastaan. Muut alkulohkovastustajat Nuorilla Leijonilla ovat Itävalta, Tshekki ja vuosi sitten MM-finaalin Yhdysvalloille hävinnyt turnausisäntä Kanada.

Mainos: Etelä-Suomen Puumarket

Mainos: Etelä-Suomen Puumarket

Tarvetta terassitarvikkeille? Tältä yrittäjäkaksikolta löytyy!

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka