Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

YK puuttui Peng Shuain tapaukseen – ihmisoikeusvaltuutetun toimisto vaatii todisteita kadonneen kiinalaispelaajan olinpaikasta ja hyvinvoinnista

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto ilmoitti perjantaina, että se vaatii todisteita julkisuudesta kadonneen kiinalaisen tennispelaajan Peng Shuain olinpaikasta ja hyvinvoinnista. Peng katosi pian sen jälkeen, kun hän syytti kuun alussa Kiinan entistä varapääministeriä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

– Olisi tärkeää saada todisteet hänen olinpaikastaan ja hyvinvoinnistaan. Toivomme myös, että hänen esittämistään syytöksistä käynnistettäisiin läpinäkyvä tutkinta, toimiston tiedottaja Liz Throssell kertoi medialle perjantaina Genevessä.

– Käytössämme olevan tiedon perusteella Pengistä ei ole kuultu julkisuudessa sen jälkeen, kun hän esitti sosiaalisessa mediassa syytöksensä.

Shuai syytti kiinalaisessa Weibo-palvelussa Zhang Gaolia pakottamisesta seksiin heidän pitkään jatkuneessa suhteessa. Viesti poistettiin nopeasti, mutta se levisi sen jälkeen kuvakaappauksena Twitterissä.

"Naisia ei saa hiljentää sensuurilla"

Huoli Pengin tilanteesta kasvoi entisestään tällä viikolla, kun Kiinan valtiollinen media CGTN julkaisi kuvakaappauksen Pengin nimissä lähetetystä sähköpostista. Epäilyttävässä viestissä kiistettiin Pengin alkuperäiset syytökset.

Tenniksen etujärjestön WTA:n toimitusjohtaja Steve Simon ilmoitti järjestön tiedotteessa, ettei se usko sähköpostin olevan Pengin kirjoittama.

Aiemmin viikolla WTA vaati, että Pengin väittämät "selvitetään perusteellisesti, tasapuolisesti, läpinäkyvästi ja sensuroimatta".

Perjantaina WTA uhkasi poistaa Kiinassa pelattavat turnaukset kilpailukalenterista.

– Olemme valmiit vetäytymään Kiinan turnauksista, Simon kertoi.

– Tässä on kyse bisnestä suuremmista asioista. Naisia tulee kunnioittaa eikä hiljentää sensuurilla.

Pengin tapauksessa on kyse ensimmäisestä #metoo-henkisestä, Kiinan kommunistisen puolueen johtoon kohdistuvasta paljastuksesta.

Peng, 35, voitti viime vuosikymmenellä nelinpelissä Wimbledonin turnauksen ja Ranskan avoimet.

Presidentti Joe Bidenin mukaan USA:n hallinto harkitsee diplomaattista boikottia Kiinan talviolympialaisia ​​kohtaan, jos julkisuudesta kadonnut kiinalainen tennispelaaja Peng Shuai pysyy tavoittamattomissa, eikä tämän esittämiä hyväksikäyttösyytteitä selvitetä.

Washington Post -lehden mukaan mahdollinen boikotti mahdollistaisi yhdysvaltalaisten urheilijoiden osallistumisen olympialaisiin, mutta estäisi hallituksen virkamiehiä menemästä Pekingin kisoihin protestina Kiinan ihmisoikeusloukkauksia vastaan.