Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Rovanperä sai selkänsä kuntoon – edessä taistelu MM-pronssista

Kalle Rovanperä vauhdissa Jyväskylässä 1. lokakuuta. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Aki Hietavala / STT

Toyotan WRC-tallin suomalaistähti Kalle Rovanperä on toipunut ajokuntoon Suomen MM-rallissa vajaat kaksi viikkoa sitten sattuneen ulosajon jälkeen.

Rovanperä loukkasi selkäänsä törmäyksessä hiekkakasaan, mutta pääsee osallistumaan perjantaina käynnistyvään Katalonian MM-ralliin, vaikka tuntemuksia yläselässä on edelleen.

– Selän suhteen on ihan hyvä tilanne. Vähän tuntuu, että siellä jotakin on, mutta ei se ajamiseen vaikuta mitenkään. Ei siis mitään vakavaa. Selän puolesta pystyn ajamaan ihan normaalisti, Rovanperä summasi Katalonian rallin aattona.

Rovanperä taistelee kauden kahdessa viimeisessä MM-rallissa sarjan pronssitilasta Hyundain Thierry Neuvillea ja Ott Tänakia vastaan. Kolmikko on vain kahden pisteen päässä toisistaan.

Torstain testierikoiskoe jätti kuitenkin Rovanperän osalta toivomisen varaa.

– Jouduimme muuttamaan tosi paljon autoa ensimmäisen vedon jälkeen. Se oli aika työläs homma. On vaikeaa saada säätöjä osumaan kohdilleen, kun ajaa ensimmäistä kertaa tällä autolla leveitä asvalttiteitä. Varmasti pitää vielä viikonlopun aikana opetella ja viimeistellä säädöt, Rovanperä summasi.

– Toivottavasti saadaan säädöt kohdilleen ja sitä kautta itseluottamusta ajamiseen. Luulen, että siitä on tulos tänä viikonloppuna kiinni.

Kommentoi

Mainos: Kotkan Asunnot

Vuokra-asuntoja kaikkiin elämänvaiheisiin

Palvelut

Ruokapaikka