Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Lukko pilasi Tapparan Kristian Kuuselan juhlat

Kuusela oli koonnut ennen tätä iltaa 999 runkosarjan pelissään tehopisteet 261+419=680. KALLE PARKKINEN / LEHTIKUVA

Asko Tanhuanpää / STT

Raumalla näytti perjantaina vielä toisen erän jälkeen siltä, että neljäntenä miesten jääkiekkoliigassa tuhannen ottelun haamurajan rikkonut Tapparan Kristian Kuusela olisi päässyt juhlimaan voiton kera.

Lukon tarjoilemasta alkushokista (2–0) toipunut Tappara johti siinä vaiheessa toisen erän maaleilla 3–2 ja Kuusela oli saalistanut kauden avauspisteensä kahdella maaliin johtaneella syötöllä.

Kolmannessa erässä kuskin paikalle palasi Lukko, ja pelin päättyessä tilastoihin kirjattiin kotijoukkueen 5–4-voitto. Kaksi edellistä otteluaan maaleitta pelanneen Lukon veivät voittoon Julius Mattila, Anrei Hakulinen ja uransa ensimmäisen liigamaalin tehnyt Oliver Suni.

– Tuntuihan se siistiltä, kun maalitili aukesi. Pääsin läpiajoon, etenin vain täysillä kohti maalia, ja sinne se upposi, kertasi Suni maaliaan.

– Oli hienoa päästä pelaamaan Krissen (Kuusela) juhlaotteluun, sillä hän oli Kärppiä edustaessaan minun lempparipelaajani, Kempeleeltä kotoisin oleva Suni paljasti.

Kristian Kuuselan lisäksi yli tuhat liigaottelua ovat pelanneet vain Jan Latvala (1 230), Markus Kankaanperä (1 054) ja Erik Hämäläinen (1 001). Kuuselan ohella perjantaina pääsi juhlimaan Tapparan puolustaja Veli-Matti Vittasmäki, jolle ottelu oli uran kuudessadas runkosarjassa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka