Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Elämäkerran tekeminen avasi Teemu Rannikolle, miten etuoikeutettu hän on ollut – "Olen saanut elämältä niin paljon sellaista, mitä olen halunnut"

Teemu Rannikko sanoo miettineensä uraansa kirjaa varten kerratessaan, mitä olisi tehnyt toisin. TIMO JAAKONAHO / LEHTIKUVA

Raiko Häyrinen / STT

Teemu Rannikolla on takanaan kolme viikkoa uudessa työssä. Se on tietenkin koripallovalmentamista, ammatti, jota monet pitivät hänelle itsestään selvänä jo vuosia ennen kuin Rannikko viime keväänä lopetti suomalaisen koripallohistorian merkittävimpiin kuuluneen uransa pelinjohtajana.

– Tuntuu hyvältä. Olen vasta päässyt vähän jyvälle, miten tämä lähtee menemään, Rannikko kertoi puhelinhaastattelussa, jonka aikana hän ajoi signeeraamaan syntymäpäivänään torstaina ilmestyvän elämäkertakirjansa Pelin tekijä kappaleita.

Ennen haastattelua Rannikko oli vetänyt Salon Vilppaan aamuharjoitukset ja sen jälkeen nuorelle Onni Mäkyselle yksityisharjoitukset, joiden jälkeen saliin jääneellä Vilppaan pelinjohtajalla Trey Niemellä oli asiaa Rannikolle.

– Trey tuli sanomaan, että hänellä olisi vielä yksi kysymys: miten nähdä palloscreenissä ison pelaajan rolli paremmin. Sanoin, että nyt on semmoinen aihe, että siihen en ehdi viidessä minuutissa vastata, vaan meidän täytyy päästä kentälle ja katsoa asiaa aamulla. Tämä oli hieno esimerkki, että pelaaja tulee kysymään, Rannikko kertoi.

Tämän jälkeen seurasi lyhyt esitys siitä, mistä syöttö pitää antaa, millaisia syöttötekniikoita se vaatii, kuinka paljon toistoja – ja lopulta siitä, miten pelaajan on rakennettava uskallus antaa vaikea syöttö pelitilanteessa.

– Se on todella haastavaa ja vaikeaa.

Rannikon tavoin pelaajista valmentajiksi siirtyneet Jukka Toijala ja Juha Sten ovat julkisesti puhuneet siitä, että on mielenkiintoista nähdä, miten ylivertaisesta peliälystään tunnettu Rannikko pystyy viestimään oppejaan valmentajana. Toijalalla ja Stenillä on Rannikosta poiketen myös opettajankoulutus takanaan.

Rannikko kertoo pohtineensa asiaa jo pitkään ja viime aikoina erityisesti suorittaessaan HKVT-valmentajatutkintoa.

– Haluan ottaa kiinni siitä, miten harjoitellaan. Puolivaloilla ei opita. Minulla on nyt hieno mahdollisuus, koska olen saanut aika vapaat kädet aamutreeneissä. Olen katsonut, miten pelaajat ovat oppineet, ja oppimisen mittaaminen on myös kysymys. Se, että jotain tehdään treeneissä, ei riitä, vaan se pitäisi pystyä tekemään pelissä.

"Sitä ei voi itse valita"

Elämäkerran tekeminen pakotti Rannikon kertaamaan elämäänsä teoksen kirjoittaneelle toimittaja Valtteri Mörttiselle. Rannikko sanoo miettineensä uraansa kerratessaan, mitä olisi tehnyt toisin.

– Jälkeenpäin ajatellen oli aika kova juttu, että olin (nuorten tähdistöottelun) Nike Hoop Summitin listoilla, mutta en mennyt, Rannikko nostaa jossittelun aiheista.

Rannikon tärkein oivallus omasta elämästään oli silti jotain aivan muuta kuin käyttämättä jääneen mahdollisuuden harmittelu.

– Suurin ajatus oli, että huomasin, miten etuoikeutettu olen ollut. Vaikka olen sen tiennytkin, että pikkupojasta koripallo on ollut iso asia, ei sitä nuorena tajunnut, että olen saanut kaiken tämän lisättynä perhe-elämään. Olen saanut elämältä niin paljon sellaista, mitä olen halunnut, mutta mitä moni ei ikinä saa. Entistä enemmän arvostan ihmisiä ympärilläni, jotka ovat mahdollistaneet tämän, Rannikko sanoi.

Rannikko sanoo jälkikäteen tajunneensa selvemmin, miten suuria vastoinkäymisiä hänen lukuisat loukkaantumisensa olivat.

– Tiettyjä vastoinkäymisiä ei pitänyt niin isoina, kun ne tapahtuivat, mutta kun teimme kirjan, tajusin niiden merkityksen. Toisaalta monet ihmiset ovat mahdollistaneet niistä nousemisen ja sen, että olen saanut tehdä sitä, mistä olen unelmoinut.

– Siellä oli kaikenlaista, josta jälkikäteen tuli ajateltua, että oho. Mutta sieltä noustiin ylös. Kaikille tulee vastoinkäymisiä, mutta niistä voi nousta ylös. Kaikki on siinä mielessä mahdollista.

Mitä tämä sai Rannikon ajattelemaan sattuman merkityksestä elämässä?

– Ihmiset ympärilläni, lääkäri, fysioterapeutti ja kaikki muut osuivat nappiin. En joutunut minkään loukkaantumisen jälkeen huonoon kuntoutukseen, eikä se ole minun ansiotani.

Rannikko sanoo kärsineensä myös huonosta tuurista monissa loukkaantumisissaan.

– Viimeiset kaksi isoa loukkaantumista tulivat korilleajosta ja hyökkäyslevypalloon menemisestä, tilanteista, joihin en yleensä mene. Mutta elin hetkessä, ja nekin kuuluvat elämään. Uskon siinä mielessä huonoon tuuriin.

Toisaalta Rannikko myöntää saaneensa lapsuudenkodistaan käteensä täyskäden.

– En ikinä ajatellut lapsuutta tai nuoruutta siltä kannalta, että kuinka hyvin asiat olivat minun näkökulmastani. Minua tuettiin ja sain turvallisen lapsuuden. Se on iso asia elämään, eikä sitä voi itse valita.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka