Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Suomen naisleijonat valmiina Tshekki-puolivälierään – "Väännämme vastakkain päivästä toiseen, vastaan tulee taitava joukkue", Suomen kapteeni Jenni Hiirikoski toteaa

Kapteeni Jenni Hiirikosken mukaan Naisleijonat ovat valmiina kohtaamaan Tshekin. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Antti Hokkanen / STT

Kanadassa pelattavat jääkiekon naisten MM-kisat jatkuvat viikonloppuna puolivälieräotteluilla, joissa Suomi saa vastaansa Tshekin. Vuoden 2019 MM-kisoissa joukkueet kohtasivat toisensa tässä samassa vaiheessa ja tuolloin Suomi eteni otteluparista neljän parhaan joukkoon.

– Tuo ottelu oli meille silloin erittäin hankala ja nyt vastaan tulee vielä parempi Tshekki. Heidän joukkueestaan löytyy enemmän laajuutta ja pelaajat ovat taidoiltaan kaksi vuotta parempia. Tshekin puolustus on tasoltaan leveämpi ja heidän erikoistilannepelaamisensa on hyvää luokkaa, Suomen päävalmentaja Pasi Mustonen totesi perjantain etälehdistötilaisuudessa.

Oman alkulohkonsa voittanut Tshekki on pelannut Calgaryn MM-jäillä tähän mennessä neljä ottelua ja voittanut niistä jokaisen. Suomalaisleirissä tulevan vastustajan vaarallisuus tiedostetaan erityisen hyvin.

– Tshekkipelaajat pelaavat ympäri maailmaa ja se näkyy myös heidän kehityksessään. Heiltä löytyy joka turnauksessa vähintään kolme laadukasta kentällistä, Mustonen kommentoi.

"Tunnemme toisemme hyvin"

Suomen joukkueen kokeneinta kaartia edustava kapteeni Jenni Hiirikoski, 34, suuntaa luottavaisena Tshekki-puolivälierään.

– Maalivahtipelimme on ollut läpi alkusarjan hyvällä tasolla ja myös puolustuspelimme, jossa olemme tehneet paljon töitä omalla alueella. Kahdessa viimeisimmässä pelissä pääsimme myös hyökkäämään aiempaa enemmän ja luomaan hyviä maalipaikkoja. Joukkueestamme löytyy hyökkäyspään spesialisteja, joiden osaamiseen on kova luotto.

Ruotsin naisten jääkiekon pääsarjajoukkue Luulajaa edustava Hiirikoski saa puolivälierässä vastaansa pelaajia, jotka ovat tuttu näky ruotsalaisjäiltä.

– Väännämme peleissä vastakkain päivästä toiseen ja tunnemme toisemme hyvin. Vastaan tulee taitava joukkue ja siihen meidän pitää olla valmis. Meidän tulee kyetä hyvään puolustuspelaamiseen omalla alueella, hyökätä rohkeasti ja pystyä käyttämään paikat hyväksi.

Suomen ja Tshekin välinen puolivälieräottelu alkaa Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna kello 5.30.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka