Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Inter teki tähtihankinnan – Petteri Forsell siirtyy turkulaisseuraan

Potkutekniikastaan tunnettu Forsell on pelannut miesten A-maajoukkueessa 12 ottelua. Kuva vuodelta 2019. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Miesten jalkapalloliigassa neljäntenä majaileva Inter ilmoitti keskiviikkona mielenkiintoisen hankinnan. Jalkapallomaajoukkueessa 12 ottelua pelannut hyökkäävä keskikenttäpelaaja Petteri Forsell edustaa turkulaisseuraa loppukauden kattavalla sopimuksella.

Forsell, 30, on pelannut viime vuosina Puolassa Stal Mielecin, Korona Kielcen ja Miedz Legnican riveissä. Suomessa Forsell pelasi edellisen kerran syksyllä 2019, kun hän edusti HJK:ta lainasopimuksella. Maajoukkuepaidassa hänet on nähty viimeksi kesällä 2019.

– Ihan hyvässä kunnossa olen ja tein kuukausi sitten yhden juoksutestin ihan ok tuloksin. Nyt olen treenannut vähän kovempaa pari viimeistä viikkoa, Forsell kertoo.

– En malta odottaa, että pääsen pelaamaan. Siksi tein jo nyt sopimuksen, vaikka Euroopassa on vielä siirtoikkuna auki. Nyt keskitytään tähän täysillä ja otetaan paljon pisteitä ja mitaleita kaulaan.

Kommentoi

Mainos: Kotkan Asunnot

Vuokra-asuntoja kaikkiin elämänvaiheisiin

Palvelut

Ruokapaikka