Kristian Pulli selviytyi nipin napin miesten pituushypyn olympiafinaaliin Tokiossa.
Pullin tulos 796 riitti loppukilpailuun täpärästi 12:ntena eli viimeisenä miehenä. Hän jätti Uruguayn Emiliano Lasan taakseen vain sentin erolla. Tasainen tilanne tiesi sitä, ettei Pulli itsekään ollut tietoinen finaalipaikastaan samaan aikaan kuin tv-katsojat.
– Oli itselle aika epäselvää loppuun asti. Selvisi vasta tuolla haastattelupisteellä, että pääsin finaaliin. Ei siellä kukaan ehtinyt tulla huutelemaan katsomosta, Pulli suomalaismedialle stadionin sisäkäytävällä.
– Hermoja raastavaa oli ja senttipeliä.
Pulli hyppäsi parhaan tuloksensa toisella yrityksellään. Ensimmäinen hyppy kantoi 771, yli kahdeksanmetrinen kolmas yritys oli yliastuttu.
– Aika hyvin pystyin säilyttämään sellaisen tyynen viileyden, mutta aina karsinta kuitenkin stressaa. Iso kilpailu, ja täytyy saada kolmella hypyllä irti, Pulli kertoi arvokisakarsinnan erityisluonteesta.
Pitää saada napakka alku
Loppukilpailupaikka täytti Pullin alkuperäisen tavoitteen. Hän uskoo, että loppukilpailusta tulee henkisesti helpompi kilpailu.
– Itsellä on kuitenkin ollut sellaista, että karsinnat pikkusen takkuavat. Nyt on hyvä fiilis, kun voi lähteä rauhassa finaaliin. Tulokset nollataan ja finaalissa on taas kaikki mahdollista, Pulli kuvasi asennettaan.
Palautumisen pitäisi onnistua välipäivän ansiosta.
– Finaali sen näyttää, mutta tuntuu aika freesiltä. Ei tämä ottanut koville, Pulli jatkoi.
Pulli arveli, että onnistuminen riippuu siitä, miten hän saa kroppansa vireeseen heti kilpailun alkukierroksilla. Hänellä on tapana reipastua terävimpiin ponnistuksiin hieman verkkaisesti
– Tuntuu, että paukkuja olisi vielä tulossa, mutta se täytyy saada realisoitua lankulla. Pitää saada kropasta irti, mitä sieltä on otettavissa.
Luvassa tasainen ja tasokas finaali
Karsintojen ykkönen oli Kuuban Juan Miguel Echevarria, joka hyppäsi 850. Yli 815:n karsintarajan hyppäsivät myös Kreikan Miltiadis Tentoglou (822) ja Japanin Yuki Hashioka (817).
Pulli arvioi, että finaalissa mitaliin täytyy hypätä yli 830. Hänen ennätyksensä on 827, ja talvella hän ponnisti EM-hallikisoissa pronssimitalin tuloksella 824.
– Uskon, että tulee hyvä ja tasainen finaali. Ei ehkä ole yksittäistä huippuhyppääjää tänä vuonna, mutta laajempi taso on korkea.
Pituuden loppukilpailu alkaa maanantaina aamulla kello 4.20 Suomen aikaa.