Yleisurheilu on edelleen siirtymävaiheessa. Lajiin ei ole vielä löytynyt pikajuoksija Usain Boltin kaltaista johtohahmoa, mutta muutama urheilija on tähtiin kurkottavalla kehityskäyrällä, ja tähdet ovat alkaneet tuikkia pikamatkojen ulkopuolelta.
Esimerkiksi ruotsalainen seiväshyppääjä Armand Duplantis ja kolmiloikkaaja Yulimar Rojas Venezuelasta kuuluvat tähän harvalukuiseen joukkoon. Molemmat saattavat juhlia Tokion olympialaisissa mestaruutta ME-tuloksin.
Suuria mestareita leivotaan nyt myös 400 metrin aitajuoksussa, sillä Norjan Karsten Warholm ja Yhdysvaltain Sydney McLaughlin ovat jo ennättäneet ME-tuloksiin tänä kesänä.
Duplantis, 21, nimettiin viime vuonna vuoden parhaaksi miesyleisurheilijaksi, kun hän oli kohentanut maailmanennätyksiä sisällä ja ulkona.
– Duplantiksen tärkein ominaisuus on ylivertainen vauhti. Energia hyppyihin tulee siitä, että hänen kuopalletulonopeutensa on parhaimmillaan 10 metriä sekunnissa, Wilma Murtoa valmentava Jarno Koivunen kertoo puhelimitse Sagan yleisurheilukentältä.
– Taustalla on myös suuri määrä hyppyjä nuorena, mikä on vakioinut tekniikan.
Pitkiä kehitysloikkia
Duplantis on Tokion seiväskilvan ainoa suosikki, mutta lajin luonteen takia epäonnistumisen mahdollisuus on tavallista suurempi.
– Duplantis on varma ja vaikeasti voitettava, sillä hänellä on 20 sentin etu resursseissa. Hän hyppäsi aiemmin kesällä kuusi metriä sateisissa oloissa, mikä on mielestäni jopa maailmanennätystä (618) kovempi suoritus, Koivunen jatkaa.
Edellinen ME-hyppääjä Renaud Lavillenie on kaiken lisäksi toipumassa nilkkavammasta, joten Yhdysvaltain kaksinkertainen maailmanmestari Sam Kendricks näyttää ruotsalaisen ainoalta uhkaajalta.
Koivusen mielestä Duplantiksen koko potentiaalia ei ole vielä nähty. Kolmen viime vuoden aikana hän on kehittänyt nopeuttaan, siirtänyt ponnistuspaikkaa vähitellen 40 senttiä kauemmaksi kuopasta ja saanut voimaa ylävartaloon. Seipäällä hän on ollut aina taitava.
– Hypystä on tullut paljon laajempi. Otekorkeus ja seipään jäykkyydet ovat kasvaneet radikaalisti, joten Duplantiksen ei tarvitse edes kehittyä parantaakseen maailmanennätystä. Siihen ei tarvita kuin hyviä kisoja hyvissä oloissa, Koivunen arvioi.
– Uskon, että hän olisi jo ylittänyt 620, jos ei olisi ollut tätä korona-aikaa. Ehkä viikon päästä ennätys on jo nykyistä korkeammalla.
Duplantis haluaa historiaan
Kansainvälinen yleisurheiluliitto WA on julkaissut Duplantiksen haastattelun, joka antaa toisen polven seiväshyppääjästä kunnianhimoisen mutta tasapainoisen kuvan.
– Seiväshyppy on ollut minulle aina erityislaatuinen ja hauska laji. Haluan tehdä itseni tunnetuksi, liittää nimeni lajin historiaan ja tehdä jotain unohtumatonta, Duplantis kertoo haastattelussa .
– Maailmanennätyksilläni ei ole olympialaisissa mitään merkitystä. Vastustajat eivät piittaa siitä pätkääkään. Minun täytyy lähteä kilpailuun ja hypätä korkealta, enkä halua hävitä. Kun on päässyt hieman voittojen makuun, ei enää halua tappioita.
Duplantis on Berliinin 2018 EM-kisojen Euroopan mestari ja Dohan 2019 MM-kisojen hopeamitalisti.
Seiväsfinaali on Tokion kesäolympialaisten ohjelmassa 3. elokuuta.
Rojas on kaukana raj oistaan
Kolmiloikassa Inessa Kravetsin maailmanennätys 15,50 on kestänyt lähes 26 vuotta, mutta nyt se on Yulimar Rojasin armoilla. Hän on päässyt sallituissa oloissa seitsemän sentin päähän ja ennätystä pidemmälle yliastutuilla.
Olympiajoukkueessa Kristiina Mäkelää ja Ella Junnilaa valmentava Tuomas Sallinen ihmettelee, että Kravetsin ennätys on säilynyt näin pitkään. Kaksi maailmanmestaruutta saavuttaneen Rojasin kyvyistä hän antaa järisyttävän arvion.
– Rojasin ominaisuuksilla pitäisi mennä 16 metriä, Sallinen paukauttaa Sagan lentokentältä.
Sallinen perustelee arviotaan 192-senttisen Rojasin ominaisuuksilla ja lajin historialla, josta muistetaan muiden muassa Kravetsin ME-tuloksen kaltaisia "piikkihyppyjä".
– Rojas on geneettisesti sopiva yhdistelmä vipuvarsia ja tehoa. Hän pystyy käyttämään vipuja suhteellisen oikein, vaikka kakkosloikka näyttää vähän raakileelta, Sallinen jatkaa.
– Rojas on teknisesti riittävän taitava. Hän tulee hyvällä vauhdilla aika hyvin lankun yli ja pystyy säilyttämään vauhdin kakkosloikalla, vaikka se on matala. Hän ei nosta edellä menevää kakkosjalkaa turhan ylös vaan odottaa rauhassa, että jalka tulee maahan ja painopiste tulee jalan päälle.
Tokiossa Rojas on lajinsa ylivoimainen suosikki.
– Hän on lähes mahdoton voitettava, jos ei itse sählää. Nuorempana hänellä oli sellaisia oireita, mutta ne ovat pikkuhiljaa karisseet pois.
Rojas voitti korkeushypyssä Etelä-Amerikan mestaruuden 2011 ja ponnisti lajissa Venezuelan nuorten ennätyksen 187 vuonna 2013. Kolmiloikkaa hän kokeili 2013 ja rikkoi heti maan nuorten ennätyksen.
Vuonna 2015 Rojas muutti Espanjaan kuubalaisen pituushypyn olympiavoittajan Ivan Pedroson valmennukseen.
Naisten kolmiloikan olympiafinaali hypätään sunnuntaina.
Karski Warholm
Kaksinkertainen maailmanmestari, Norjan Karsten Warholm kohensi 1. heinäkuuta miesten 400 metrin aitajuoksun maailmanennätyksen aikaan 46,70 ja vankisti asemaansa Tokion suosikkina.
Kymmenottelusta aitoihin siirtynyt Warholm tunnetaan rankoista harjoituksistaan ja luontaisesti hyvästä vauhtikestävyydestä.
– Hänellä on myös kyky kestää todella kovaa harjoittelua, Urheiluliiton lajivastaava Petra Stenman avaa norjalaisen vahvuuksia.
– Warholm on poikkeuksellinen yksilö ja lähtee matkaan niin rohkeasti heti alusta, ettei sellaista ole juuri nähty.
Warholmin tapana on juosta yhdeksän aitaa 13 askeleen välein ja viimeinen väli 15 askeleella, koska hän on heikko aitomaan huonommalta puolelta.
– Jos hän pääsisi joskus hyviin oloihin, eli takasuoralla olisi myötätuulta, hän voisi juosta koko matkan 13 askeleen väleillä, Stenman uskoo.
Warholmin ennalta hankalin vastustaja on MM-kisojen hopeamitalisti Rai Benjamin, joka voitti Yhdysvaltain olympiakarsinnat ennätyksellään 46,83. Benjamin ei suostunut kohtaamaan Warholmia ennen olympialaisia.
Tokiossa miesten 400 metrin aitajuoksun finaali juostaan 3. elokuuta.
Ennätys yllätti asiantuntijan
Naisten aidatulla ratakierroksella Sydney McLaughlin hurjasteli Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa ME-ajan 51,90, mutta Dohan 2019 MM-kisojen hopeamitalistilla on vauhdikas haastaja, Hollannin 21-vuotias Femke Bol.
Bol on juossut tänä vuonna 12 Hollannin ennätystä ja kohentanut aidoissa ennätystään lähes puolitoista sekuntia aikaan 52,37. Häntä valmentaa Papendalin harjoituskeskuksessa sveitsiläinen Laurent Meuwly, jonka talliin myös Viivi Lehikoinen siirtyi viime vuonna.
Äärinopea McLaughlin on juossut pika-aidat huippuaikaan 12,65, joten vastakkain on kaksi erityyppistä juoksijaa.
– Femke ei ole hidas, mutta harjoituksellisesti tässä ovat vastakkain flyer (lentäjä) ja diesel, Stenman kertoo.
Maineikkaan Bob Kerseen valmennukseen siirtynyt McLaughlin selvitti ME-juoksussaan kolme ensimmäistä väliä 14 askeleella, minkä ansiosta hän juoksee lopun 15 askeleella ja paremmalla jalalla aitoen.
– Vielä Dohan MM-kisoissa hän juoksi välit 15 ja 16 askeleella, joten tässä hän on tehnyt merkittävän parannuksen, Stenman korostaa.
Myös Bol pystyy 52 sekunnin alitukseen
Bol juoksee koko kierroksen 15 askeleen väleillä. Stenman ei odottanut ennen kautta, että 52 sekuntia rikottaisiin. Nyt hän uskoo, että myös Bol kykenee 52 sekunnin alitukseen urallaan.
– Femke on niin nuori, että hänen kehitykseen voi vielä tulla hypähdyksiä. Hän on harjoitellut vasta puolitoista vuotta täysipäiväisesti, Stenman ihastelee Bolin lahjakuutta.
Bol kertoo rakastavansa ankaria loppusuoran kamppailuita.
– Se tässä on niin kaunista, kun kilpakumppanit ovat vastakkain ja puskevat toisiaan yhä parempiin tuloksiin. On upeaa olla taistelussa mukana vielä kilpailun viime metreillä, kun jäsenet ovat täynnä maitohappoa, Bol kertoi WA:n haastattelussa Tukholman ennätysjuoksunsa jälkeen.
– En voi ehkä sanoa, että pidän siitä maitohappovaiheesta, mutta olen oppinut käsittelemään sen. Siitä selviäminen tuntuu hienolta.
Naisten 400 metrin aitajuoksun loppukilpailu on olympiaohjelmassa 4. elokuuta.