Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Bermuda teki kesäolympiahistoriaa triathlonissa

Triathlon-kultaa voittanut Flora Duffy (keskellä) rinnallaan hopeamitalisti Georgia Taylor-Brown (vasemmalla) sekä pronssille yltänyt Katie Zaferes. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Britannialle kuuluva itsehallintoalue Bermuda teki historiaa tiistaina Tokion olympialaisissa. Atlantilla sijaitsevasta saarivaltiosta tuli kesäolympiahistorian asukasluvultaan pienin maa, joka on saavuttanut kultamitalin.

Bermudan kaikkien aikojen ensimmäisen olympiakullan toi naisten triathlonissa Flora Duffy. 33-vuotias Duffy lähti karkuun heti juoksuosuuden alkuvaiheessa ja voitti kisan yli minuutin erolla Britannian Georgia Taylor-Browniin, joka menetti aikaa pyöräilyosuudella rengasrikkoon. Yhdysvaltain Katie Zaferes nappasi pronssia.

Olympiavoitto oli komea palkinto Duffylle, joka on urallaan kärsinyt lukuisista loukkaantumisista ja jolla todettiin anemia vuonna 2013. Duffy debytoi olympiatasolla jo Pekingissä 2008, mutta ei tuolloin päässyt maaliin. Hän lopetti sen jälkeen triathlonuransa muutamaksi vuodeksi ennen kuin palasi lajin pariin.

Noin 70 000 asukkaan Bermuda on pienin maa, joka on ottanut kultaa kesäolympialaisissa. Aiemmin ennätystä piti hallussaan reilun 100 000 asukkaan Grenada. Jos mukaan lasketaan talviolympialaiset, ennätys on yhä Liechtensteinilla.

Bermudalla oli ennestään vain yksi olympiamitali, nyrkkeilypronssi Montrealista 1976.

Olympialaisten triathlonkisa koostui 1,5 kilometrin avovesiuinnista, 40 kilometrin pyöräilystä ja 10 kilometrin juoksusta. Naisten kisan alkua lykättiin 15 minuutilla, jotta kilpailureitti ehtisi kuivua yöllisen rankkasateen jäljiltä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka