Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Tokion olympiakylässä on todettu ensimmäinen koronatartunta kuusi päivää ennen kisojen alkamista

Tokion kaupunkiin oli torstaina päätetty julistaa olympialaisten yli jatkuva virushätätila. AFP / LEHTIKUVA

AFP / STT

Tokion olympiakylässä on todettu ensimmäinen koronavirustartunta kuusi päivää ennen kisojen alkamista, kertovat järjestäjät. Koronapandemian vuoksi viime kesästä siirrettyjen kesäolympialaisten on määrä alkaa ensi perjantaina.

Olympialaisten järjestäjiä edustava Masa Takaya kertoi lehdistötilaisuudessa, että olympiakylässä on ollut yksi ihminen, joka on paljastunut seulonnassa kisojen ensimmäiseksi koronatapaukseksi.

Järjestäjät eivät ole paljastaneet tartunnan saaneen henkilöllisyyttä. Hänet on poistettu olympiakylästä, missä tuhannet urheilijat ja olympiavirkailijat asuvat kisojen aikana.

– Juuri nyt tämä henkilö on eristettynä hotelliin, Takaya sanoi.

Tokion olympialaisten pääjärjestäjä Seiko Hashimoto sanoi järjestäjien tekevän kaikkensa ehkäistäkseen koronan leviämisen. Hänen mukaansa järjestäjät varmistavat myös, että heillä on suunnitelma siitä, miten toimia, jos korona alkaa levitä kisoissa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan järjestäjät ovat ottaneet käyttöön tiukkoja toimia estääkseen koronatartunnat olympiakylässä.

Kisat järjestetään ilman yleisöä

Maaliskuussa 2021 järjestäjät ilmoittivat, ettei kisatapahtumiin pääse yleisöä ulkomailta. Vain kaksi viikkoa ennen kisoja, kilpailutapahtumat päätettiin sulkea myös japanilaisilta katsojilta.

Kisajärjestäjät vahvistivat viikko sitten torstaina, että Tokion olympialaiset järjestetään ilman yleisöä. Tokion kaupunkiin oli aiemmin samana päivänä päätetty julistaa olympialaisten yli jatkuva virushätätila. Kaupungin hätätilan on määrä päättyä vasta elokuun puolivälin jälkeen.

Tokion kisajärjestäjien arvioidaan menettävän paralympialaiset mukaan lukien lähes 700 miljoonan euron lipputulot yleisösulun takia. Kisojen peruminen olisi aiheuttanut arviolta lähes 14 miljardin tappiot.

Kesäkisat järjestetään 23. heinäkuuta–8. elokuuta. Kisojen englanninkielinen tunnuslause on United by Emotion (tunteiden yhdistämä).

Tokion kisat ovat historian ensimmäiset muun kuin sodan takia perutut tai siirretyt olympialaiset.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 7.20: Kisarjärjestäjät kertoivat yleisöttömyydestä viikko sitten torstaina, eivät tämän viikon torstaina,

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka