Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Formula 1 kosiskelee sprinttiuudistuksellaan uusia faneja

Sprintti on 2000-luvulla pesiytynyt maailmanlaajuiseen urheilusanastoon. Myös rata-autoilun formula ykköset siirtyy sprinttiaikaan, kun viikonloppuna Englannin Silverstonessa ajetaan MM-sarjan pisteistä kymmenettä kertaa tällä kaudella.

Sprintti muokkaa kisaviikonloppua uusiksi niin, että Silverstonessa kaasutellaan perjantaina yhdet vapaat harjoitukset ja sen jälkeen aika-ajo, joka määrittää lähtöjärjestyksen lauantain pikakisaan. 17 kierroksen, noin sadan kilometrin mittaisessa sprintissä on lauantaina jaossa MM-pisteitä kolmelle parhaalle.

Sprinttikilpailu puolestaan määrittelee lähtöruudut sunnuntain varsinaiseen kilpailuun, jossa on jaossa MM-pisteitä tavalliseen tapaan. Silverstonen MM-kilpailussa ajetaan 52 kierrosta, reilun 306 kilometrin mittainen matka.

Sprinttikisan on määrä olla F1-kisaohjelmassa myös syyskuussa Italiassa ja vielä sen jälkeen kauden aikana yhdessä kilpailussa, mahdollisesti Brasilian gp:ssä, jos koronatilanne ei aiheuta sen perumista.

"Parempi show"

Formula 1 kosiskelee sprinttiuudistuksellaan puolelleen uusia faneja.

– Tarkoituksemme on järjestää yleisölle parempi show ja luoda merkittäviä tapahtumia kaikille kolmelle kisapäivälle, formula 1:n moottoriurheilujohtaja Ross Brawn perustelee.

Koska MM-pisteitä on sprinttikilpailussa jaossa vain kolmelle parhaalle, tapahtuma ei välttämättä motivoi kuljettajia laittamaan kaikkea peliin. Kolaririskit ja siten pääkilpailun lähtöasetelmien huonontuminen saattavat epäilyttää sadan kilometrin pikakilpailussa.

F1-talleille kisa-aikataulun kiristyminen aiheuttaa päänvaivaa. Ennen perjantain sprinttikarsintaa ohjelmassa ovat vain yhdet vapaat harjoitukset, joissa autojen säädöt pitäisi saada kohdalleen.

Formula 1:n johto tavoittelee kisatapahtumien lisäämisellä enemmän ohituksia ja kilvanajon korostamista.

F1:n kärkikaistelua sprinttiuudistus tuskin sekoittaa. Kolmen peräkkäisen gp-voiton putkessa paahtava Red Bullin Max Verstappen on MM-sarjan pistekärkenä se kuljettaja, jonka muut haluavat haastaa. MM-pisteissä viidentenä oleva Mercedeksen Valtteri Bottas haluaa puolestaan haastaa edelleen ehtineet Red Bullin Sergio Perezin ja McLarenin Lando Norrisin.

Bottaksen ensi kauden työnantaja vielä arvailun varassa

Kun formula 1 -kausi lähenee puoliväliä, arvailut Bottaksen ensi kauden tallista voimistuvat. Bottaksella ei viikonlopun Britannian gp:n kynnyksellä ole kysymykseen vastausta.

– Valitettavasti siitä ei ole uutisoitavaa. Ei ole toistaiseksi mitään uutta kerrottavaa, Mercedeksellä viidettä kauttaan ajava Bottas kertoi Silverstonessa.

Seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton on toinen Mercedeksen ensi kauden kisakuljettajista.

– Haluan pysyä joukkueessa, koska siellä (Mercedeksellä) minulla on parhaat mahdollisuudet kamppailla voitoista ja MM-tittelistä. Jos en jostain syystä jatka samassa tallissa, täytyy katsoa F1:ssä muita vaihtoehtoja, Bottas sanoi.

Talleilla on Silverstonessa tavallista enemmän töitä autojen säätöjen kanssa, sillä vapaita harjoituksia on ennen perjantain sprinttikarsintoja vain yksi testijakso.

– Sitten olemme niiden säätöjen armoilla koko viikonlopun. Olemme Lewisin kanssa aiemmin tällä viikolla kokeilleet simulaattorilla erilaisia vaihtoehtoja, pari viikkoa sitten Itävallan gp:ssä kauden parhaan sijoituksensa, toiseksi kaasutellut Bottas kertoi.

Räikkönen: "Nopeimmat autot ovat kärjessä sprintissäkin"

Alfa Romeolla ajava Kimi Räikkönen arvioi parin vuosikymmenen F1-kokemuksellaan, ettei sprinttiuudistus juuri heiluttele tallien välisiä voimasuhteita.

– En usko, että sprintistä on hyötyä yhdelle tiimille enemmän kuin muille, Nopeimmat autot ovat kärjessä sprintissäkin, Räikkönen arvioi.

Häntä mietityttää se, että ennen sprinttikarsintaa ohjelmassa on vain yksi harjoitusjakso. Se lisää kiirettä talleille.

– Jos harjoituksia olisi useampia, voisimme hienosäätää autoa paremmin. Nyt meidän on oltava valmiita heti viikonlopun alussa. Toivottavasti olemme, Räikkönen sanoi.