Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Räikkönen sai uusintastartista aikarangaistuksen ja menetti Imolan MM-pisteet – kymmenen sekunnin sakko pudotti formulakonkarin yhdeksänneltä tilalta 13:nneksi

Kymmenen sekunnin aikarangaistus pudotti Räikkösen sijalle 13. AFP / LEHTIKUVA

Luis Vasconcelos, Pasi Rein / STT

Kimi Räikkönen kävi Emilia-Romagnan gp:ssä ankaraa kamppailua MM-pisteistä, selvisi maaliin yhdeksäntenä, mutta tipahti lopputuloksissa lopulta 13:nneksi. Räikkönen menetti kauden ensimmäiset pisteet, kun tuomaristo rankaisi häntä kymmenen sekunnin aikasakolla.

Tuomaristo määräsi aikarangaistuksen uusintastartin sääntöjen rikkomisesta sen jälkeen, kun kilpailu oli ollut pitkään keskeytettynä Valtteri Bottaksen ja George Russellin kolarin takia. Räikkönen pyörähti turva-auton takana ajetulla lämmittelykierroksella ja palasi paikalleen sääntöjen vastaisesti.

Heti kilpailun jälkeen Räikkönen ei tiennyt, miksi hänet oli kutsuttu tuomariston kuultavaksi.

Kilpailu alkoi sadesäässä, ja radalla oli märkiä kohti myös kilpailun lopussa. Räikkösellä riitti vaiherikkaassa kilpailussa vaikeuksia muiden tapaan jo ennen punaisia lippuja ja kilpailun keskeytystä.

– Otin hyvän lähdön, mutta sen jälkeen ensimmäisellä kierroksella ei nähnyt mitään, kun ajoi toisten perässä. Tilanne oli tietenkin sama kaikille, Räikkönen ruoti kilpailua.

– Välikelin renkaat toimivat ihan hyvin, samoin mediumit heti renkaidenvaihdon jälkeen. Sitten oli vaikeampaa, kun kilpailu jatkui uudestaan punaisten lippujen jälkeen.

Ahdasta molemmin puolin

Räikkönen ajoi väliin edellä ajavia kiinni, mutta toisaalta häntä painostettiin takaa jatkuvasti.

– Ei siinä voinut kuin mennä niin kovaa kuin mahdollista. Olimme lopulta nopeita oikeissa paikoissa ja pystyimme pitämään sijoitukset. Ei se täydellistä ollut, mutta kaikki saatiin, mitä otettavissa oli, Räikkönen jatkoi.

Tallitoveri Antonio Giovinazzi ajoi pitkään Räikkösen perässä, mutta tipahti pistesijoilta jarrujen kuumenemisen takia. Italialaiskuljettaja joutui tekemään sen takia ylimääräisen varikkopysähdyksen.

Imolan kilpailussa nähtiin lukematon määrä törmäilyä, ulosajoja ja pyörähdyksiä, mutta Räikkönen ei syyttänyt siitä Imolan perinteisen tyylin rataa.

– Vaihtelevassa säässä on aina helppo tehdä virheitä. Tänään rata ei kuivunut kokonaan missään vaiheessa, ja vaikeuksiin joutui heti, jos joutui puolikin metriä radan kuivan osan ulkopuolelle, Räikkönen kertoi.

– Kilpailut vain ovat joskus tällaisia.

MM-sarjan kolmas kilpailu Portugalin gp ajetaan 2. toukokuuta Portugalissa. Räikkönen ei oikein lämmennyt ennakoimaan seuraavan kilpailun satoa.

– En tiedä, miten siellä menee. Mennään sinne ja katsotaan, mitä saadaan, Räikkönen ehdotti.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka