Pave Maijanen ehti toimia uransa aikana tuottajana monelle bändille. Etelä-Saimaan arkisto

Pave Maijasen tiistaina ilmestyvässä elämäkerrassa puhutaan asioista, joista muusikko on aiemmin vaiennut – Kirja kertoo, miten isän kuolema vaikutti

Elämäkerran kirjoittanut Tommi Saarelan mukaan Pave Maijanen oli veijari, jonka huumori oli kuivaa ja omanarvontunto olemassa, vaikka hän ei tähdeksi itseään mieltänytkään.

Joona Klemi

Tammikuussa kuolleen muusikon Pave Maijasen elämäkerta Pave Maijanen – Elämän nälkä ilmestyi tiistaina 13.4. Musiikkitoimittaja Tommi Saarelan kirjoittama teos summaa Lappeenrannassa kasvaneen muusikon elämää ja uraa, ja muistelmateoksessa kuullaan monenlaisia kertomuksia Maijasen lapsuus- ja nuoruusvuosista kaupungissa.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Kymen Sanomien sisällöt.

Tilaa 3 kk 4 €/kk Tilaa 5 vk 3 €/vk Olen jo tilaaja