Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yle: Lupa- ja valvontavirasto aloittanut selvityksen Haminassa Googlen työmaalla

Viranomainen selvittää, toimitaanko datakeskusalueen laajennustyömaalla luonnonsuojelulain vastaisesti.

Lupa- ja valvontavirasto (LVV) on aloittanut kiireellisen selvityksen Googlen datakeskustyömaalla Haminassa, uutisoi Yle. LVV selvittää, onko Googlen tytäryhtiö Tuike Finland toiminut datakeskusalueensa laajennustyömaalla luonnonsuojelulain vastaisesti.

Kymen Sanomat kertoi aiemmin tällä viikolla, että LVV pyysi lokakuussa yhtiötä keskeyttämään työt alueellaan. Keskeytys tehtiin Suomen luonnonsuojeluliiton Kaakkois-Suomen yhdistyksen vireillepanopyynnön perusteella. Yhdistys epäilee, että liito-oravan viherkäytävä alueella on katkaistu tai vaarassa katketa.

LVV:n mukaan selvityksessä tutkitaan erityisesti, miten liito-oravien kulkuyhteydet on huomioitu datakeskuksen laajennustyömaalla, Yle kertoo. Selvitys on aloitettu Tuike Finlandin kuulemisella, minkä jälkeen LVV arvioi, pitääkö sen käydä paikan päällä työmaalla.

Googlelta taas kerrotaan Ylelle, että se vastaa parhaillaan LVV:n kysymyksiin ja että yhtiö on valmis avoimeen vuoropuheluun viranomaisen kanssa.

Yhtiö sanoo myös tehneensä huomattavia toimia liito-oravien elinympäristön suojelemiseksi. Alueen halki on sen mukaan muun muassa varattu liito-oraville 30 metriä leveä puustoinen kulkuyhteys. Google kertoo tekevänsä vuosittain myös kartoituksia, jossa liito-oravien pesäpuut selvitetään ja niiden kulkuyhteydet kirjataan ylös. Yhtiö on myös asentanut alueelle liito-oravien pesäpönttöjä vuodesta 2016.