Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Henkilöauto syttyi palamaan seiskatiellä Haminassa – Ulkopuoliset aloittivat sammutustyöt jauhesammuttimillaan

Kuljettaja ja autossa ollut matkustaja eivät loukkaantuneet onnettomuudessa.

Henkilöauto syttyi palamaan seiskatiellä Haminassa torstaina aamupäivällä.

– Se tapahtui Mustajoen kohdalla seiskatiellä. Henkilöauton konehuoneesta oli alkanut tulla savua ajon aikana. Kuljettaja ajoi auton tien sivuun. Ulkopuoliset henkilöt aloittivat palon sammuttamisen jauhesammuttimillaan. Me vain viimeistelimme sammutustyöt, kertoo asemamestari Arto Oinas Kymenlaakson pelastuslaitokselta.

Oinas kertoo, että kuljettaja ja autossa ollut matkustaja eivät loukkaantuneet onnettomuudessa.

– He ehtivät onneksi huomata palon ajoissa. Auton konehuone paloi kyllä käyttökelvottomaksi.

Yksi ajokaista oli hetken ajan suljettuna liikenteeltä ja se haittasi Haminan suuntaan matkalla olevaa liikennettä.