Isännöitsijä toivoo, että tiedotteen lähettäminen asukkaille lopettaa järjestyssääntöjen rikkomisen. Sähkölukkojen vaihtaminen tiloihin tulisi kalliiksi.
Kotkalaisessa taloyhtiössä on havahduttu siihen, että joku tai jotkut käyttävät sen yleisiä saunatiloja yöllä ilman lupaa. Kahden kerrostalon yhteisissä saunatiloissa on käyty pesulla myös sauna-aikojen ulkopuolella ja luvattomia käyntejä on ollut erityisesti viikonloppuiltoina.
– Sitä on jatkunut nyt parin kuukauden ajan. Suihkuttelijoita voi olla useampiakin, koska taloyhtiön molemmissa saunatiloissa on nähty epämääräistä liikettä. Tällaista ei ole tullut vastaan koskaan ennen, kertoo isännöitsijä Taneli Suikkanen Retta Isännöinnistä.
Asukkaat huomasivat myöhäiset vierailut talojen saunaosastoilla.
– Henkilö tai henkilöt ovat käyneet pesutiloissa ja ilmeisesti myös saunan jälkilämmöissä iltakymmenen ja aamukahden välisenä aikana. Oven kolahdus kuuluu muihin asuntoihin, kun siellä käydään yöaikaan. Naapurit ovat nähneet myös valot saunassa hiljaisuuden alettua, Suikkanen sanoo.
Sähkölukkojen vaihtaminen tulisi kalliiksi
Taloyhtiön asukkaille on lähetetty tiedote, jossa heille kerrotaan mysteerisuihkuttelijaksi nimetystä henkilöstä. Tiedotteessa muistutetaan, että saunatiloja saavat käyttää vain "maksavat asiakkaat".
– Yritämme saada sellaisen käyttäytymisen loppumaan, koska se on järjestyssääntöjen vastaista. Taloyhtiön hallituksessa pohditaan, mitä asialle voitaisiin tehdä. Toivomme, että tiedotteen lähettäminen riittää, koska esimerkiksi sähkölukkojen vaihtaminen tiloihin tulisi kalliiksi. Eräs keino olisi katkaista lämpimän veden tulo ajastetusti, toteaa Suikkanen.
Saunatiloihin pääsee vain asuntojen avaimilla ja siksi voidaan ajatella, että tiedote on tavoittanut myös yöllisen peseytyjän.
– Talo on muutettu äskettäin vesimittaritaloksi ja siksi joku on ehkä halunnut pienentää omaa vesilaskuaan käyttämällä taloyhtiön yhteisiä tiloja. Tiedote saa ehkä myös muut asukkaat valpastumaan ja kiinnittämään enemmän huomiota tiloissa liikkuviin ihmisiin.
Väärinkäytöksiä esiintyy silloin tällöin
Isännöintiliiton lakiasiantuntija Juho Heino toteaa, ettei hän ole aiemmin törmännyt yhtä pitkään jatkuneeseen ja systemaattiseen väärinkäyttöön.
– Mistään laajemmasta ilmiöstä en usko olevan kysymys. Yksittäisiä yhteisten tilojen väärinkäyttöjä aina silloin tällöin esiintyy.
Heino sanoo, että on mahdotonta tietää, miksi joku käy jatkuvasti peseytymässä taloyhtiön tiloissa.
– Syyt voivat olla moninaisia. Säästämisen lisäksi syynä voi olla esimerkiksi se, että oma suihku on epäkunnossa. Silloin se pitäisi toki korjauttaa taloyhtiön huollon kautta.
Heino kertoo, että välillä tulee ilmi tapauksia, joissa asukkaat ovat hyödyntäneet taloyhtiön kiinteistösähköä, esimerkiksi rappukäytävästä vedetyn jatkojohdon avulla.
– Sellaisissa tapauksissa tarkoituksena voi olla käyttää kiinteistösähköä oman sähkösopimuksen sijaan. Käytännössä silloin kuitenkin varastetaan yhteisesti maksettua sähköä omaan käyttöön eikä se ole sallittua.
Saunaosastolle vain omalla vuorolla
Heino toteaa, että taloyhtiön kannattaa juuri tiedottaa asukkaita yhteisten tilojen käytöstä ja varmistaa sitä kautta, että kaikilla on ajantasaiset tiedot tilojen käyttömahdollisuuksista.
– Mikäli suihkuttelijan henkilöllisyys tulee yhtiön tietoon, pitäisi mielestäni selvittää, miksi hän ei voi käyttää omaa suihkuaan. Lisäksi hänet tulisi ohjata varaamaan oma saunavuoro taloyhtiön käytännön mukaisesti.
Taloyhtiössä voidaan myös suojautua kutsumattomilta vierailta.
– Hyvä keino taloyhtiön yhteisten tilojen käytön hallintaan on nykyaikainen lukitusjärjestelmä, jonka avulla asukkaiden pääsyä esimerkiksi saunatiloihin voidaan rajata niin, että sinne päästään vain oman saunavuoron aikana.