Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kymenlaakson neuvoloissa aloitetaan riskiryhmiin kuuluvien pikkulasten koronarokotukset

Rokotteen voivat saada 6 kuukauden – 4 vuoden ikäiset lapset, joilla on vakava koronataudille altistava perussairaus

Koronarokotusten jakaminen aloitetaan keskitetysti Kymenlaakson neuvoloissa viikolla 5 eli 30.1 alkaen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamien ohjeiden mukaan rokotuksen voivat saada 6 kuukauden – 4 vuoden ikäiset lapset, joilla on koronalle altistava perussairaus. Tällaisia perussairauksia ovat muun muassa ylipaino, elinsiirto tai kantasolusiirto, vakavat keuhkosairaudet sekä sydänsairaudet.

Ikäryhmälle annetaan yhteensä kolme rokotusta, joista ensimmäinen viikolla 5 ja seuraava annos kuuden viikon kuluttua. Viimeinen rokote annetaan, kun ensimmäisestä pistoksesta on kulunut kolme kuukautta.

Rokotusten antaminen on keskitetty kolmeen eri paikkaan: Kouvolan keskustan neuvolaan, Karhulan neuvolaan sekä Haminan neuvolaan. Ajan voi varata soittamalla neuvoloiden numeroon 05 220 2100. Palveluaika on arkisin maanantaista torstaihin kello 7–15 ja perjantaisin kello 7–13.