Romuauto roihahti ajon jälkeen tuleen suljetulla alueella Haminan Neuvottomassa – "On ilmeisesti ajettu jonkinnäköistä rallintynkää"

Käytöstä poistettu henkilöauto paloi Neuvottomassa tiistaina iltapäivällä. Hälytys liikennevälinepalosta tuli puoli kolmen aikaan iltapäivällä.

Asemamestari Toni Salmi Haminan paloasemalta kertoo, että auto paloi suljetulla alueella hallin pihalla. Alue sijaitsee Muuraskalliontien varrella hieman Neuvottoman keskuksesta kaakkoon.

– On ilmeisesti ajettu jonkinnäköistä rallintynkää käytöstä poistetulla ajoneuvolla, Salmi kertoo.

Auto oli syttynyt tuleen ilmeisesti jonkin aikaa ajon jälkeen. Pelastuslaitoksen ehdittyä paikalle auto oli jo täyden palon vaiheessa.

Omistajalla ei lainkaan vaateita

Pelastuslaitos tavoitti paikalta toistakymmentä nuorta.

– Ilmeisesti useampi heistä on ajanut autoa. Omistajaan on oltu yhteydessä.

Auto oli jo ennestään menossa romuttamolle.

– Omistajalla ei ole vaateita ajajia kohtaan, joten poliisia ei hälytetty kohteeseen lainkaan, Salmi sanoo.

Henkilövahinkoja palossa ei sattunut. Lähin rakennus sijaitsi parinkymmenen metrin päässä ja metsän reuna vielä lähempänä, mutta Salmen mukaan vuodenaika piti huolen palon rajaamisesta.

– Voimakas palohan siinä oli, muttei päässyt leviämään metsään, Salmi toteaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka