Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pyhtää aikoo jatkaa kunnanjohtajahakua – "Ensimmäisessä haussa oli hyviä ehdokkaita, mutta ei ehkä sellaista ykkösnimeä"

Valintatyöryhmä pidentäisi hakuaikaa 3. huhtikuuta saakka. Kunnanhallitus käsittelee asiaa ensi maanantaina.

Pyhtää aikoo pidentää hakuaikaa uudeksi kunnanjohtajaksi. Valintatyöryhmä esittää kunnanhallitukselle, että hakuaikaa jatkettaisiin sunnuntaihin 3.4. kello 16 saakka. Kunnanhallitus käsittelee asiaa ylimääräisessä kokouksessaan maanantaina 14.3.

Ensimmäisellä, viime perjantaina päättyneellä hakukierroksella hakemuksensa jätti 11 Pyhtään kunnanjohtajaksi haluavaa. Valintatyöryhmää johtavan kunnanvaltuuston puheenjohtajan Tuula Arvilan (sd.) mukaan hakuajan pidentämisellä pyritään houkuttelemaan lisää hakijoita.

Arvila sanoo, että perjantaihin mennessä hakemuksensa jättäneissä henkilöissä on muutama varteenotettava ehdokas uudeksi kunnanjohtajaksi. Valintaryhmän yhteinen näkemys kuitenkin on, että hakuaikaa on syytä jatkaa.

– Ensimmäisessä haussa oli hyviä ehdokkaita, mutta ei ehkä sellaista ykkösnimeä, Arvila kertoo.

Arvilan mukaan tähän mennessä saapuneet hakemukset ovat automaattisesti mukana uudella hakukierroksella.

Pyhtään uusi kunnanjohtaja on määrä nimittään kunnanvaltuuston kokouksessa 11. huhtikuuta. Uuden kunnanjohtajan aloittamiseen saakka vt. kunnanjohtajana toimii hallintojohtaja Tommi Koskinen.

Edellinen kunnanjohtaja Jouni Eho irtisanoutui tammikuussa ja siirtyi Redstone Aero oy:n toimitusjohtajaksi.