Haminan Pappilansalmen koulun 4.–9.-luokkalaiset etäopetukseen ensi viikolla – Jokaiselle oppilaalle annetaan tietokone käyttöön etäopetuksen ajaksi

Pappilansalmen koulun 4.–9.-luokkalaiset ovat etäopetuksessa ensi viikon. Asiasta tiedotetaan Wilmassa.

Pappilansalmen koulun 4.–9. vuosiluokat on päätetty siirtää koronavirustilanteesta johtuen etäopetukseen. Viikon etäopetusjakso alkaa maanantaina 31. tammikuuta, ja päättyy saman viikon perjantaina 4. helmikuuta.

Koulussa on esiintynyt paljon koronatapauksia vaihtelevasti eri luokilla viime aikoina.

– Joillain luokilla ei ole ollut koronaa juurikaan, joillakin luokilla jopa kolme neljäsosaa oppilaista on ollut poissa, kertoo Haminan kaupungin kasvatus- ja koulutusjohtaja Mikko Lumme.

Kaikista poissaoloista ei osata sanoa varmasti, ovatko ne varmistettuja koronatapauksia, mutta Lumpeen tietojen mukaan lähes kaikissa sairaustapauksissa oppilaat ovat kotitestin tai virallisen testin mukaan sairastuneet koronavirukseen.

Päätös asiasta tehtiin Haminan kaupungin kasvatus- ja koulutusvaliokunnassa 28. tammikuuta, ja se perustuu Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Kymsoten yksilöjaoston päätökseen.

Pappilansalmen koulun henkilökuntaa oppilaita ja vanhempia tiedotetaan Wilman välityksellä.

Jokaiselle käyttöön tietokone, ruokailu toteutetaan koulun keittiöltä

Haminassa jokaiselle oppilaalle annetaan tietokone käyttöön etäopetuksen ajaksi. Oppitunnit järjestetään normaalin lukujärjestyksen mukaisesti. Myös ruokailu ja ruoanjakelu toteutetaan koulun keittiöltä etäopetusviikon ajan.

Lumme kertoo, että opettajat ovat harjaantuneita etäopetusmenetelmissä, ja aikaisemmat kokemukset ovat opettaneet toimimaan tällaisissa tilanteissa.

Etäopetusviikon aikana karanteenissa ja eristyksessä olevat oppilaat voivat tasa-arvoisesti muiden kanssa osallistua opetukseen.

– Se on yksi lisäarvo, joka tällaisesta järjestelystä tulee. Nyt pystytään turvaamaan opetussuunnitelman mukaista opetusta niin hyvin kuin mahdollista kaikille oppilaille, Lumme kertoo.

Muissa Haminan kouluissa koronatilanne on rauhallinen, mutta sitä seurataan tarkasti.

– Mikäli tilanne kehittyy, meillä on hyvä valmius reagoida yhdessä Kymsoten kanssa. Tällä hetkellä tilanne on rauhallinen, hän kommentoi.

Mainos: Etelä-Suomen Puumarket

Mainos: Etelä-Suomen Puumarket

Tarvetta terassitarvikkeille? Tältä yrittäjäkaksikolta löytyy!

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka