Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Merikeskus Vellamo sulkee ovensa viikoksi vuosihuollon takia – Lasinäyttely päättyy sunnuntaina, tilalle rakennetaan toukokuussa avautuva puunäyttely

Näyttelyt, museokauppa ja ravintola avautuvat yleisölle jälleen tiistaina 15. helmikuuta.

Merikeskus Vellamo Kotkassa on suljettu viikon ajan helmikuussa. Vellamossa tehdään vuosittaisia huoltotöitä viikolla 6, joten koko Vellamo on suljettu maanantaista 7. helmikuuta sunnuntaihin 13. helmikuuta.

Huoltoviikolle ajoitetaan työt, joita on vaikeaa tai mahdotonta tehdä yhden päivän kuluessa maanantaisin, jolloin näyttelyt ovat kiinni. Viikon aikana tehdään sisääntuloportaikon ja aulan lattian huoltoa, asennetaan ja otetaan käyttöön museokaupan uusi kassajärjestelmä, pestään vitriineitä, imuroidaan ja pyyhitään Venehallin veneitä sekä asennetaan veneistä kertovia multimedioita.

Lisäksi puretaan suuren suosion saavuttanutta Karhulan lasitehtaasta kertovaa Lasia kaikille -näyttelyä, joka päättyy sunnuntaina 30. tammikuuta.

Tilalle aletaan rakentaa elämyksellistä Puun vuoro -näyttelyä, joka on kunnianosoitus Kymenlaakson 150-vuotiaalle metsäteollisuudelle ja sen tekijöille. Puun vuoro avautuu yleisölle 18. toukokuuta.

Näyttelyt, museokauppa ja ravintola avautuvat yleisölle jälleen tiistaina 15. helmikuuta.