Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Kotkan entiselle linja-autoasemalle pystytetty koronatestauspaikka sai aikaan kovan ruuhkan – Linja-autot eivät päässeet kääntymään asemalle, kun jonottajat tukkivat myös busseille varatun kaistan

Drive in -koronatestaus ruuhkautti Koulukadun Kotkassa.

Koronatesteihin menijöiden autoja oli jonoksi asti lauantaina Kotkan entisellä linja-autoasemalla. Raimo Eerola

Riina Lehtoranta

Kotkan entiselle linja-autoasemalle pystytetty drive in -koronatestauspiste sai aikaan melkoisen ruuhkan lauantaina. Testiin jonottaneet autot tukkivat molemmat asema-aukiolle kääntyvät kaistat niin, ettei linja-autot päässeet ajamaan niille varattua reittiä laiturialueelle. Autojonoja oli myös Koulukadulla molemmista suunnista linja-autoasemalle tultaessa.

Testauspiste on 9lives-ensihoitoyrityksen ylläpitämä. Yrityksen liiketoimintajohtaja Timo Palo sai lauantaina kuulla Kotkan ruuhkista ja linja-autojen ongelmista.

– Itsekin olin niitä autoja siellä siirtelemässä oikeaan paikkaan, ja se lähtikin rullaamaan hyvin. Myöhemmin tilanne ajautui taas samankaltaiseksi, minkä jälkeen piti laittaa yksi hoitaja sinne liikennettä ohjaamaan. On tietysti harmi, että menee hoitajan kallista aikaa siinä ikään kuin hukkaan, kertoo Palo.

Tienvarren opasteet neuvovat testiin menijöitä käyttämään vasenta kaistaa ja jättämään oikeanpuoleisen kaistan linja-autoille. Raimo Eerola

Sijoittuminen ja opasteet pohdittiin kaupungin kanssa

Palon mukaan drive in -testiaseman sijoittamista vanhan linja-autoaseman alueelle pohdittiin varsin tarkoin Kotkan kaupungin kanssa. Samoin pohdittiin, millaiset opasteet testiin tulijoille tarvitaan.

– Opasteissahan ilmaistaan, että tulijoiden pitäisi ajaa siitä liittymästä vain vasemmanpuoleista kaistaa ja jättää oikeanpuoleinen kaista linja-autoille. Nyt jostain syystä niitä opasteita ei ole oikein huomattu tai sisäistetty, ja tulijat ovat ajaneet sinne kahta kaistaa pitkin.

Palon mukaan lähipäivinä on puntaroitava, täytyykö liikennejärjestelyjä muuttaa, jotta jono ei tuki linja-autojen reittiä. Toinen vaihtoehto on tarjota testeihin vähemmän aikoja, jotta jonoa ylipäätään syntyy vähemmän.

Jos kaikki sujuu suunnitellusti, yhteen testiin menee 3–5 minuuttia aikaa. Lauantaina testaamisessa oli ruuhkan ohella hieman muitakin ongelmia. Palo kertoo, etteivät HUSin toimittamat tietokoneet toimineet suunnitellusti.

– Tietoja piti kirjata käsin, mikä tiesi asiakkaille viivästystä, sanoo Palo.

Se, että ihmiset ylipäätään käyvät ahkerasti testeissä, saa Palolta kiitosta.

– On valitettavaa, että tautitilanne on se mikä on. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan reagoimaan siihen, että testauskapasiteetti vastaa kysyntää.

Drive in -koronatestiin menee kolmesta viiteen minuuttia asiakasta kohti. Arkisto/Raimo Eerola

Aiheeseen liittyvää

  1. 9lives aloittaa koronatestaamisen Kotkan entiselle linja-autoasemalle rakennetussa teltassa – Drive in -testauspisteeseen voi tulla auton lisäksi myös kävelemällä
    30.12.2021 11:20

Kommentoi

Mainos: Kymen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Palvelut

Ruokapaikka